Tikapuilla

Three Amigos, originally uploaded by dorenemlorenz.

Minua on neuvottu kiipeämään eri tasoille hyppäämisen sijaan, käyttämään tikkaita, vaikka edes silmin. Olen likinäköinen, vihaan silmälaseja. Nousen pienoille jälleen.

Yökerhoissa uskon taiteisiin. Että käden ojentuessa ja oikaistessa yläselän ja pään muutun musiikiksi. Eikä kukaan pyydä minua mukaansa aamun tuolle puolen, olen sillä tavalla väärä ihminen. Ei se ole vakavaa. Olenhan tanssinut.

Jos en prinssejä saakaan, saan rasitusmurtumia yltympäriinsä.

Enkä unohda. Voi sinun selkäsi on niin kapea, sanoo ystävätär sylikkäin nukkuessamme. Älähän nyt, sanon, mieheni kämmenetkään eivät ulottuneet vyötäröni ympäri kuten Ingallsin Lauralla. Ja se on jo ohi, se. Emme edes suutele, makaamme vain niin, hänellä kaksi miestä, minulla ei yhtään.

Olen liian vanha seikkailemaan sinne saakka että rakastun.

Jos saisin valita, sijoittaisin kaiken tummatulikukkaan ja lapsiin jotka lähettävät joulukortin kalkkunaystävälleen tuntematta itseään imeliksi ja teennäisiksi. Jonkun toisen lapsiin, jonkun toisen kalkkunaan. Mutta tummatulikukat keräisin itse koriin ja tekisin niistä hauteen hiuksilleni. Tulikukat, tuliunikoiden raivokkaan silkin, tulikellukoiden innokkaat maljapuheet.

Kevään tullen nousisin yläterassille, pudottaisin kaikki vaatteeni ja ryhtyisin peltonätkelmäksi. Sininen silmissäni olisi terälehteä, musta hautajaisasua. Ja valkea, se risteilisi punaisia köynnöksiä, unettomuuden verkkoa.

Siihen tarttuisi muutama peltikatto ja säe. Eikä kukaan sanoisi aamulla, että näytän väsyneeltä. Sillä ylätasanne on autio vaikka aurinko paistaakin sinne pidempää päivää kuin katukuiluun. Aamuisin tuntisin omituista kaipausta huojahtaa kaiteen yli leikkien Linnanmäkeä.

Jokaiselle pienalle jäisi jälkeeni alastomia naisenkuvia, lapsenkuvia, eläimenkuvia. Alhaalta käsin katsoessa näyttäisi siltä kuin sininen hameeni levittyisi taivaaseen, ja jos tuulisi, kenties näkyisi alushousujeni valkea valliriutta mereltä mannerta päin, rautatien yllä. Mustat suonet risteilisivät, lentokoneet hipoisivat polvitaipeita.

Ja ne pilvet olisivat samaa höyryä kuin talvisinkin, vaikka sitä onkin vaikeaa uskoa. Ja tikkaita pitkin kukkisi peltonätkelmä joka on sisareni ja kietoo kätensä vyötäisilleni kun kukaan muu ei kiedo ja kuiskuttaa taivaansineä kapeaa selkää päiväkerhoa. Voi kulta yöt eivät ole sinua varten, se kuiskaa. Etten olisi onneton. Päivät ovat, iloiset naurupäivät. Ota sakset, se kuiskuttaa.

Askartelen auringolle kultaisen kruunun jotta voisin öisinkin pullistua sen laulusta.

Puistossa nauravat tytöt sylissään kalkkuna. Lumi suistuu ja toistuu vaikuttamatta poeettiselta. Ei edes kaidetta, jonka yli horjahtaa, ei käsityskykyä vyötäisillä. Tanssin pienen kuvion lumeen silmissäni.

Luulin jäljet painaumiksi ja tiivistymiksi, mutta ne ovatkin purkaumia, ja koholla, ja punaisia, sopimatta maailman kylmään. Ja ne on helppoa erottaa ja luokitella.