4.10.2007

Laivapahoinvointia


skyline, originally uploaded by .ash.

Jotta voisi astua valtamerialuksen vietäväksi, on kuljettava laiturin tai lasiputken toiseen päähän. Alus kasvaa jäävuoren mittoihin, enemmän sekin on veden alla. Rannat eivät syvene riittävästi.

Alukseen on tarkoituksenmukaista siirtyä ripeästi. Koska tavoitteena on ylittää vesialue, tavoittaa toinen manner, astua käymättömään - laituria ja lasiputkea ei lasketa paikoiksi - on laituri tai lasiputki vain valmistautumista ja läpikulkua.

Joku käsittää väärin, istahtaa laiturille tai kaartaa sormet lasiputken ikkunaan, ihailee kotikaupunkia hyrisemässä elämää. Putkeen ei kanna liikenteen melu, kaikki on jo tavoittamattomissa.

Joku kävelee kärsimättömänä, astuu alukseen kotinaan. Joku harhailee kantta ristiin rastiin, valittaa ajelehtivansa. Laiturissa ja putkessahan on selvästi nähtävä suunta, mutta kun laiva irtoaa rannasta ja ympärillä on vain ulapan sininen tai teräksenharmaa virne, on käsitettävä, ettei suunta selviä, ellei osaa navigoida tähdistä, kuten antiikissa.

Osa unohtaa jopa olevansa matkalla. Osa kaipaa laituria, osa putkea, osa kaupunkia siluettina, osa kaupunkia käveltävänä.

Joku lähettää perämiehelle postia, työntää liuskan ohjaamon oven ali, toivoo käännyttävän takaisin.

Perämies lukee kirjeen, repii. Laiva jatkaa suunnattomuudessaan. Ei voi astua kahdesti samaan kaupunkiin, samalle laiturille, samaan lasiputkeen. Putken läpi ei mahtuisi, laituri sortuisi, vedenalinen näykkisi nilkkasukkia.

Ja merkityksettä kastautuu aurinko aalloissa ulapalla päivä toisensa jälkeen.