6.24.2012

Jeanie, tämä on niitty

Jeanie, ei tässä polkuja mene, tämä on niitty. Tai menee tuossa muutaman metrin päässä, mutta olen eksynyt siltä, koska se on joidenkin toisten polku ja ne menevät sitä pitkin ja minä taas astuin tänne kasvustoon ja aloin kirjoittaa kirjettä. Melkein tarkenee istua, ei jäädy maahan kiinni.

Täällä ei ole polkuja eikä varjoja eikä valoa, kaikki hohtaa tasaisesti muutosta, tunnen tämän sävyn, hieman tummakulmattua nostalgiaa ja ääriviivoja, pinnat katoavat niiden välistä, kuten elämästä, joka tapahtuu. Mutta mitä voi olla korsien alla, siellä voi olla melkein mitä vain. Jos seisoo oikein hiljaa paikallaan ei voi ainakaan astua puroon tai ansaan tai käärmeeseen, tai jos tömistää jalkojaan ja käskee kaikkien painua helvettiin suorinta mahdollista tietä, niin ei kai silloinkaan voi astua mihinkään, ellei sitten puro tai ansa tai käärme varta vasten järjesty jalan alle, mutta siihen tarvitaan paljon, ukkosia ja liejutulvia ja maanjäristyksiä. Minun on sinua ikävä vaikka totta puhuen toivotin sinullekin kylmää kyytiä kohti helvettiä. En näet silmänräpäystäkään uskonut, että pääsisit sinne tuosta noin vain. Ei, itse asiassa en edes usko semmoiseen paikkaan. On vain tämä tässä, niitty ja siihen huonosti laskeutuva jalka, kylmä joka ei käänny kesäksi millään loitsulla ja sitten on sinun maailmasi, jonne en osaa.

Ai mitenniin ei ole valoa eikä varjoa, kuulen sinun kysyvän, miten sinä Connie tyttö kuvittelet näkeväsi mitään, jos ei ole valoa eikä varjoa. Minäpä kerron. Paksu savukatto tukehduttaa sellaiset ilmiöt. Savukaton alle kovertuu savuhuone. Siellä minä seison ja tömistän. Sinä tiedät mitä savusta sanotaan. No niin, tiedän kyllä, että minun pitäisi nyt koota helmat ja liikkua jonnekin päin ja nopeasti sittenkin. Ja sitäpaitsi on hankalaa kirjoittaa kun pitelee arkkia toisella kädellä, kynä tuikkii paperiin reikiä, saako tästä mitään tolkkua edes. Sanatkin lemuavat palaneen käryltä. Tiedätkö sinä Jeanie edes mitä ne joskus ajattelivat, ne ajattelivat, että tuli on ensimmäinen, koska se voi vallata minkä tahansa muun elementin, mutta ne eivät voi vallata sitä.

Tietysti voisi koettaa pissata pelosta alleen ja katsoa, kulottuisiko kaikki siitä ympäriltä mutta itse jäisi karrettumattomaksi kuin jokin pyhimys tai torni, kivinen puolustuslinnake keskellä niittyä. Samalla tulisi todistettua, miten elementtiteorian tuo versio toimii. Miksi ihmeessä sinä niitylle menit, ajattelen sinun kysyvän, miksi sinun sinne piti mennä jos sinä et osaa sieltä pois? No ei se minusta sillä tavalla eroa elämästä mitenkään, miksi minun piti tänne tulla kun en kerran osaa pois, on kai sama, minne kulkee tai kulkeeko lainkaan, istuuko vai tömistääkö, kirjoittaako vai ei, eksyy joka tapauksessa, harhautuu savun sisään, kuka sytytti niityn liepeen, kuka katsoi säätiedotuksesta tuulen suunnan, onko sen väliä, tässä on jotain mätää tai ainakin turvotusta ja pistävää savua ei voi olla vetämättä henkeen. Ja ihan tarkoituksella astuin polulta tänne korsien keskelle, vai horjahdinko, voiko sellaista muistaa ja onko sillä väliä. Jeanie, nyt tarvitaan ihmeitä. Enkeleitä ja ilmoituksia, jotakin joka saa minut pysymään tai liikkumaan, ehkä käsipari joka nyhtää heiniä, tai koira joka nyhtää heiniä oksentaakseen myöhemmin ne matoille sisätiloissa, jokin nopeasti korsiston läpi puikkelehtiva keho, joka voin kuvitella olevani, jonka pienet peilit tunnistavat liikkeeksi, heijastavat seisomisesta muodottomaksi turvonneisiin jalkoihin.

Jeanie, olenko koskaan maininnut että välillä minua pelottaa.

Miten niin kulkisin maalaistaloihin tai porteille tai teille, ei täällä ole sellaisia, tämä on niitty vuoren päällä. Joka puolella on pudotus veteen ja syvyyksissä putoamasta kieltäytyviä lintuja. Ne nauravat elementtiteorialle ja ajatukselle poluista kuljettavina. Ei, en minä näe niitä savulta, minä muistan ne ja olen kuulevinani niiden ääniä huminan takaa. Ja olen kuulevinani myös sinut, ja miten sanoit että Connie hyvä, saat mennä vapaasti mihin suuntaan haluat, ja tässähän sen juuri pitäisi onnistua, kun ei ole polkuja. Niittyähän voi vaikka tanssia, sinne voi haudata aarteen, sen voi kulottaa. Aivan mitä tahansa, Connie hyvä, kunhan odotat, jos haluat odottaa, ja odotanhan minä. Jos vaikka tällä kerralla kirjeeseen vastattaisiin, jos uskaltaisin lähettää sen tai jos se maagisesti säästyisi, jos vaikka säästyisin itse ja äkisti olisinkin joku toinen jossain toisaalla.

En näe sanoja tältä katkulta mutta haistan ne kyllä, kuulen niitä ja koetan laulaa vähäsen, jos vaikka piristyisin. Pidentyvät yöt kuluivat nopeasti, tarvittiin piirun verran lisää tulta ja tuulta ja lämpöenergiaa, nostetta linnuille, tarvittiin taika, yksinäisten tyttöjen taika, tarvittiin tienristeysten lakaisemista ja aamukasteessa kierimistä ja kukkien poimimista, tarvittiin tulitikut tai liekinheitin tai helvetti, tarvittiin korsipesä ja näkymättömiä sanoja, näkymättömiä reittejä ja lupaus odottaa.

No niin, Jeanie, odotanhan minä. Kertoisitko vielä, mitä tarkalleen odotan.

Connie.

Tunnisteet: , , ,