10.15.2014

Murtovesimajakka

Kävelen käytävää pitkin säältä suojassa. Sateenkestävä takki, otsan peittävä kukkaketo. Nivelet narisevat, sanoja puhkeaa vuodenajasta piittaamatta. Viittaan itseeni, osoitan itseäni koko kyynärvarren pituudelta, uin kehoa.

Sanoinko jo olevani murtovesimajakka? Loistahdan ja himmenen. Loistahdan ja himmenen. Seison keskellä vesimassaa, joka ei osaa päättää itseään siksi eikä täksi, en ole vettä ja saan tästä kaikesta epämääräisestä identiteettini. Pinnan alla rokot hämärässä, veneiden täyteen roinaa loiskutetut ruumiit.

Seinään oli joku kirjoittanut kysymyksen, mitä hän täällä tekee, kun voisi olla maailmassa. Maailma pakenee. Mene toisaalle, ja huomaat sielläkin olevan vettä, kirjoitan vastauksen alle. Vesimolekyylit sävähtävät pakkasta, repivät kudoksia rikki. Vuodenkierto etenee.