5.16.2009

Minkä värinen on iiris, jossa kylven? Onko vedellä väri?

Nämä ovat sinun silmäsi, mutta miten on mahdollista kahlata niissä, jos en ole varma kasvoistasi. Jokin lukkiutuu, en tunnista enkä luokittele sinua. Olet läsnä ja äkkiä olen minäkin. Siksi seison polviani myöten, ja sitten päästän, herpaannun, ja tunnen uteliaisuutesi kaikkialla. Kummallinen sävelmä muotoutuu pamppailevista vesistä, väistyvistä ja kietoutuvista, on kuin näkymätön tuuli puhaltaisi pinnanalaista sitkeää silkkiä ja rajaisi kehon siinä missä iho ei päästä sitä lävitseen.

Mutta näetkö sinä? Tai mitä sinä näet?

Pystyt hymyilemään, ehkä minäkin. En enää tiedä, sillä ei ole väliä. Tässä on hyvä olla. En osaa pelätä, muistan vain, että tällaiselta se tosiaan tuntuu. Päile ja levottomuus eivät jää ihon verkkoon, ne pujahtavat sinne, minne ei näe. Unohdan katsoa, luokitella, määritellä mustien pisteiden liikkeen tai liikkumattomuuden. Ja äkkiä nautin vedestä, muistan millaista on hukkua, keväisin, kun jäät ovat lähteneet ja lepät vielä kaljut. Tai myöhemmin, kun maailma sataa vihreitä paljetteja puiden luona auringon edessä. Kuinka hymyillen sitä äkkiä puhaltaa sierainten kautta kaiken ilman, hymyilee, silmät ummessa, kädet löyhissä nyrkeissä, ja tilalle tulee vettä, sitä minkä väriä ei muista.

Sanat jäävät tapailuksi, ne juoksevat metsänreunaa uskaltautumatta varjojen reiällisen peiton alle. Kampaan linnunpesiä hiuksistani, leikkaan vaatteet auki saumoja myöten. Hukun, koska minua ei hukata, sekin on tehtävä itse, unohdettava kertosäe. Veden laululla ei ole sanoja, ei tässä silmien äkillisessä laajenemisessa joeksi, mereksi, sateeksi, mahlaksi puissa, koko maailmaksi, jossa äkisti kaikki on tässä ja väreilee. Ei ole sanoja, jotka voisivat pysäyttää veden, pakottaa siihen värin.

Ja sanat, ne joita vaihdamme, noudattavat kummallisia pelisääntöjä. Niille on järjestys, se tiedetään, pudottelemme niitä puolihuolimattomasti, mutta varuillamme. Ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ikään kuin me voisimme tästä nyt nousta ja taittaa pelilaudan kokoon ja lajitella eriväriset pyörylät omiksi ryhmikseen, nipistää pussinsuun kiinni.

Ikään kuin en olisi unohtanut silmiesi väriä. Ikään kuin olisin unohtanut silmäsi.

Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

5.09.2009

koivut höristelevät hiirten korvia
mahlaa simapillillä imevät sateen taivaat
kiertyy vesi, elämä

sokerijalokivet
koruttomissa oksissa
sateen tullen maustavat
asfalttiveden

kaikkialla missä puut kuohuvat

Tunnisteet: , , , , , ,