11.26.2011

Kaikki hahmotelmat ovat väliaikaisia ja täynnä erehdyksiä. Elämä tuntuu loputtomalta mutta loppuu. Saamme aikaan vain yhteistyössä. Usein kukaan ei ole kiinnostunut siitä. Olkoon niin. Hämärää, melkein yö, herätyskellot puhelimet kadoksissa. Kohta ensimmäinen adventti eikä yhtään hyasinttia. Hiljaisuus musiikissa, toinen koti, muutama pahvilaatikko ja matkalaukku. Olen taas avannut käteni, levittänyt ne: ei mitään tehtävissä, paitsi kuvitella lavat siipinä. Ja menee kauan, ennen kuin asento hahmottuu konkretiaksi. Ja korvat lantioon, norsun letkeästi keinahtelevat korvat. Tyhjässä huoneessa rapisee kissa.

Se, mitä ei kissalle sovi tehdä, tehdään ihmiselle. Koska on sanat.

Puhetta, pelkkää puhetta. Ei hypoteesia yhteisestä kielestä, mutta puheen parsia ja karsinoita, oikopolkuja jotka ovat pelkkiä välineitä kunnes tihentyvät niin että niiden sakeudelta ja vilinältä on vaikeaa kiskaista henkeä lausuakseen seuraava tavu.

Järjestämme sanoja eriöissä. Sanoja, sanavälejä, hengitystä.

Tunnisteet: ,