ilon kekäle, myötätunnon hiillos

Kuvassa koira juoksee
taipuisin kehoin
kasvot kekäleenä hehkuen
silkkaa iloa
ja huomaan ajattelevani

sinulla oli kerran kaikki
nyt et halua kävellä
teet hajuista asiaa
vaikuttaaksesi kohteliaalta


Mitä meillä oli liikaa
emme tajunneet
kasvot kekäleenä hehkuen
taipuisin kehoin silkkaa iloa
tahti tahdin perään

ja nyt kun seisot eteisessä
lähdössä pois
ja sanot rakastavasi
ja minä että myös
mutta molemmat lähtevät pois
aistin äkisti ajan imun
kapillaari-ilmiön jalkapohjista saakka
silmien kautta maailmaan
rintakehän kohmeen
jota sanojen rullaus seinää vasten
selkä jalkapohjat seinää vasten
pehmittävät
artikuloiden

mitä me saamme
sen menetämme
minkä menetämme
sen saamme
tunnistamattomana
jakaantuneena
yhtäkaikkiesti vaikeana niellä

valokuvina muistikuvinna
hyviä vuosia ja hyviä vuosia
niitä joina nauroi kysymättä
mitään lisää
ja niitä joina ei auta kuin istua
hengitys kerrallaan
kädet kapaloituna jottei selkä väsy

vuosia joina tanssi
vuosia joina käänsi musiikin pois
käveli pois
tai katsoi jonkun selkää
tai kasvoja
ja tila rakensi kilometrejä korkean muurin


ja onko niin että myöhemmin palaan tähän
kysyn miksi

ja tiedänkö silloin mitä tämä tarkoittaa
irtipäästämistä
vai lähenemistä

ja onko tämä tie boddhisattvatie
vai silkka erehdysten vyöry
likinäköisyystie
jossa luulin lahjaa kääreeksi
käärettä lahjaksi

ja jos takaisin palaa se
mihin en takertunut
mikä se on

mihin en takertunut

entä jos takerruin kaikkeen
minkä muistan
jos ainoa, minkä päästin
oli se, mitä en tajunnut
ylitsevuotavan ilon ohikiitävyys
uhmakas vellova hymy
entässittenhymy



ja yhä sydän
pysähtymättä sydän
ilon kekäleenä
myötätunnon hiilloksena
pulsoi tietään läpi päivien öiden
saamatta vielä asettua