10.20.2009

polkumylly
rukousmylly
rukki

ka kurr
herätyseläin
harmaa pehmeys
leipoo virtsarakkoa hädäksi
akupunktoi rintalastaan
varnimistähdet

katsoo vertaistaan
hyvää huomenta
kello vielä nukkuu

me hyrisemme
ilon hahtuvalangan
aamun ensimmäiseksi mielteeksi
ja pysymme näin

kunnes kaikki muuttuu

Tunnisteet: , , , , ,

10.19.2009

Mitä tekemistä tällä on meduusojen kanssa, kysyt. Ei tämä näytä naiselta, jolla on käärmeperuukki. Niin, Jeanie, eihän se näytä. Tämä on limakalvopussi, jolla on vyyhdellinen epälukuisia ulokkeita. Kasvot saa oikein kuvittelemalla kuvitella. Mutta se on helppo nähdä, että tämä on lihaa, jotakin, jolla on tunto, joka ponnistelee pysyäkseen hereillä. Nytkin kun se nytkähtelee hiekalla ja himmenee ja ruiskii akkuhappoa, se elää. Ei todellisemmin kuin tanssiessaan suolapulssia, mutta kuitenkin.

Jeanie, älä koske. Näiden takia rakennetaan sillat ja laiturit. Ettei tarvitsisi käydä helmat kourissa vipisevään, ajautua kosketuksiin näiden kanssa. Näiden kasvottomien olentojen, jotka sävähtävät kokoon ja rentoutuvat. Näiden ja hopeakylkisten parvien, jotka liikkuvat aavemaisina pylväinä syvänteiden yläpuolella. Nämä eivät osaa kirkua, mutta ne osaavat elää. (Ja kuten olet huomannut, Jeanie hyvä, jotkut haluaisivat meidän olevan kuten nämä juuri tässä suhteessa, vaikenevia ja silti elossa sinnitteleviä.)

Että olenko käynyt vipisevässä? Minähän vipisen pinnanalista. Mitä kuvittelet katsovasi silmiin kun sukellat niihin, kun tajunnastasi rajautuvat ulos ripset ja luomet ja otsa, koko tragedian tai komedian ilmeeseen taivutettu naamio ja sen turpeat käärmekiehkurat? Sinä olet sukeltanut pinnanaliseen, Jeanie. Oppineet kysyvät hämmentyneinä, mikä on se minä toisen silmien takana, ja en tiedä muista, mutta Jeanie, minä olen pinnanalinen. Kuljen sillan kaaren päällä ja koetan olla ajattelematta palkkien alla tapahtuvia liikkeitä, kylkiviiva-aistia, sävähdystä kun paine tavoittaa ruotovälit. Sitä millä ei ole kieltä eikä ehkä nimeäkään, parvia jotka ovat loogisempia kuin yksilöt, tanssivia limakalvopusseja, joiden ulokkeet kihartuvat veden nosteessa.

Niin, Jeanie, ajatukset häivähtävät, ne tulevat aina parvissa, hengitys kulkee työläästi ohi kilpirauhasen ja ahtaita keuhkojen huoneita pitkin, tuuletan verisuonia ja sidekudoksia, raajani sojottavat löysinä ja rumina mikä minnekin, hirveä aamupäivä raatelee alaselän paksua kalvoa, femur narisee maljassaan, suunta syventää kivun, ja Jeanie, jossakin vaiheessa meri hiipii hiekkaa ylemmäs ja pyyhkäisee mennessään tahmean möykyn, oikoo ja kosteuttaa sen, jossakin vaiheessa minuuttiviisari nytkähtää tunnisteen ylitse ja on mahdollista nousta ja päästä pois, vetää taas henkeä kuin ihminen, nousta käsitettävään asentoon.

Jeanie, luetkohan tätä makuullasi vai istuen vai kenties kävellen? Jos koettaisit lukea tätä samassa asennossa kuin tuo limakalvopussi, teksti hämärtyisi. Muistaisit ehkä sen vieraan, joka on niin samanlainen kuin sinä,

Conniesi

Tunnisteet: , , , , , ,

10.10.2009

Kirpeä aamu


frosty morning
Originally uploaded by justbelightful
Ja aamuisin jo kuura, turvaliivimiehet kasvihuoneen risteyksessä. Nopeasti kuluvat useat vuodet, yö venyy kolmeen saakka, laavasydäminen pallo viuhuu läpi mustan tyhjän ja pyörän keskiö raksuttaa, alamäkisydän, älä pelkää. Minne kaikkialle vauhti kantaakin, keskity istuinluihin satulassa, kuuraan nurmella, vaahteroiden varovaisiin lupauksiin syksystä. Aurinko leikkii meillä aikansa, pimeä aikansa, samanlaisia ovat niiden leikit, käsipunoksisia. Aamut samentuvat illoiksi eivätkä kysymykset löydä vastauksiaan, eivät ehkä sanojaankaan.

Jos ohjaa painoavuin, pitäisi kenties tankoa kutsua lepotangoksi. Kenties silloin satula olisikin ohjaussatula, sillä ei istuminen levoksi taivu.

Ja jarrut, niihin on syytä olla kajoamatta, liukas iskee vasta kun pyörä hidastuu ja kitkan puuttuminen on mahdollista huomata. Jos painopiste pysyy kantopisteen päällä ja antaa mennä, kehrää vauhti yhä kovemmin eikä mitään tapahdu, ehtii nähdä ruusujen terälehtien hehkuvan pinkin ja kysyä mieleltään, miksi ne eivät huurru, ovatko ne jo niin ylhäällä, ja eläviä, ehkä, sillä ylempänä tuulilaseissa näkyy jään kiteitä ja alempana ruoho on vanhentunut yhdessä yössä.