4.25.2014

Kuulustelupäiväkirja

Mikä tuo nimi, onko se edes kalenterissa, ei tiedetty millaista ihmistä ollaan hakemassa, niin.
Ei sinulla olisi hyvää vinkkiä halvasta kollegastasi Virossa, niin.
No aloitat vaan heti, niin.
Se aika kuluu niin nopeasti, niin.
Kun minä katson tätä sinun historiaa niin tulee mieleen että miten sinä tänne keksit tulla, niin.
Kun nämä sinun aiemmat valinnat, niin, ovatko ne sinusta hyvä pohja, niin.
Ja mitä sinä ajattelit että voisit antaa, niin.
Vai niin.

Niin, ihan vapaasti kerrot vain itsestäsi, niin.
Ja mitenkä sitten ajattelet työllistyväsi, niin, mihin paikkaan, niin.
Tämähän ei ole mikään pelkkä tutkinto jolla ei tee mitään vaan ammattitutkinto, eli kyllä voi suunnitella, niin.
Mitenkäs sinä näitä töitä olet ennen saanut, ilman pätevyyksiä, niin.
Millä pätevyydellä sinä tätäkin teit, ai sillä, onpas erikoista, niin.
Mikä sinun mielestäsi sinussa olisi parasta tässä, niin.
Vai niin, käytäntö ja arki, niin.

Mutta me täällä käytämme teorioita, niin.
Ja sen toisen voit heittää mielestäsi, se on niin monimutkaista, vaatisi enemmän perehtymistä, niin.
Ei tämä helppo tie ole, niin.
Ei etenkään tuolla historialla, niin.
No, onko sinulla vielä jotain semmoista sanottavana mitä meidän olisi pitänyt sinusta kysyä mutta mitä emme kysyneet, niin.
Vai niin.
No onhan se hyvä, että kiinnostaa, niin.

Teitä on niin paljon, niin.
Ette te kaikki voi tänne päästä, niin.

Ja minä lasken, että heitä on kaksi, ja minua yksi, ja he tuijottavat molemmat, kas kun eivät putoa silmät päästä, ja sähisen sanat menemään ja olen kuin en kuulisi väsymystä tästä kaikesta, näistä röyhkeistä typeristä tytöistä, jotka näyttävät ja kuulostavat vääriltä, joiden polkuja ei voi kukaan ymmärtää, mitä minä nyt siellä teen, heistä en mitään, se on selvää.

Niin, tällainen päätettiin antaa teille aikanaan, mutta en tiedä, onko se ketään tehnyt onnelliseksi, ei teille oikein ole töitä, niin.

Hymyilen ystävällisesti takaisin, koska, rakkaat kuulustelijat, siihen minä olen tottunut. Ei se mitään! Kaikki säilyköön ennallaan! Pääsin teidän juhliinne tai en!

Kiitos ja näkemiin!
Niin!

4.06.2014

Kaipauksesta

Ensin on otettava vauhtia, ei voi aloittaa siitä missä on, ja paikasta b on palattava paikkaan a tai vähän sen ohitsekin, jotta voi saavuttaa seuraavaksi b:n kahdesti kerran sijaan. Saavuttaa tavoite, kohdata ihminen, kierähtää sylin kautta maailmaan. Ja syliin, maailmaan, syliin.

Tulee hetki, jolloin kaipaan tätä pistettä, jossa olen. Tätä vähää läheisyyttä, tätä selkeyden puutetta, heilurin vääjäämätöntä vaatimusta potkia kurahiekkaa nahkakenkien kulunein kärjin niin että liike-energia siirtyy ketjua ylös renkaaseen saakka ja hievauttaa tukipisteitteni alla lepääviä rakenteita. Näkymätön käsi, jumalan käsi, hiukset puhaltuvat toiseen suuntaan, milloinkaan lepäämättä.

Kuvissa hiukset lepäävät, kädet, tytöt. Puiden oksat lepäävät ilmassa, kesän tietyssä hetkessä, jalat ovat heittyneet taivasta vasten, helman pitsi kaartunut liikettä ilmaisevaan hulmuun. Kuvassa hymyt kestävät kunnes paperi mätänee, sienirihmasto pureksii sitä muhjuksi, ponnistaa.

Niin, missä on? Ei voi aloittaa siitä, ei lopettaa siihen.

Voi kaivata, toisin kuin kissat. Kaivata olla kaksiulotteinen, ehkä mustavalkoinenkin, kaivata koordinaatteja ja nimeä.