9.12.2015

Irtoaminen

Kuu kiurusta kesään, kronooppi kronotyyppi, päivä lyhenee. Seison keskellä tyhjää neljännestä, odotan. Tulkaa tänne, laihat jääkarhunaaraat, muovipusseja märehtivät naudat. Täällä ei ole mitään, paitsi liuottimien tuoksuinen tuuli Ras Tanuran suunnasta.

Kiitäessäni maailman yli olen todistanut kalastuslaivastot Hong Kongin ympärillä yössä, keinuvien valojen saariston pinnanylisessä, miettinyt, millainen pauhu kuuluisi kalojen ja äyriäisten huudoista. Ne vaikenevat. Rannasta etäällä merikin hiljenee, ei rapise hiekkaa eikä näkinkenkiä. Potkurien ump ump ump, läppäviaton suolapulssi, läpi pimeän, leijuen korkealla kamaran yläpuolella.

Tämä on hiekkaa, hiekkaa varpaiden välissä, hiuspohjassa, limakalvoilla. Jos sydän lakkaa ponnistamasta iloon, ajatukset luovimasta, veri maksoittuu ja silmien joustava puoliläpäisevä kalvo kettoontuu, lakkaa ärsyyntymästä pölystä ja kirkkaudesta. Siispä tervehdin ilolla nivelen sisäistä kiemurtavaa kipua, särkyä silmien takana, poskien rohtumista, jokaista viimeistä hengityskiertoa, joka repii kylkiluut harottamaan auki ja sinetöi ne suppuun. Kuvittelen meren, jossa voi istua. Kuvittelen kuvittelen. Mieli kangastaa laululinnut ilmaan, väreilevän jatkumon, parven.

Laulan yksin aamuun heleistä pilvistä, kullan ja mustikanvärin tahroista jäänsinisellä taivaalla, kovakuoriaisesta lattialautojen raossa, rei'istä villaisissa alushousuissa. Syksy vaanii. Sen pihdit kuristavat kuvaa kaukaa, samanlaisesta.

9.04.2015

Lumikauhu

Jeanie, sisälläni pyryttää sanoja. Ne kinostuvat, peittävät kaiken elävän alleen. Jos ne jossain asennoissa sulavat pois hetkeksi, ne kinostuvat kohta uudelleen. Olen käynyt huoneissa joissa on kosketuksen sijaan sanoja myös taulussa. Olet rohkeampi kuin tiedät, olet vahvempi kuin tiedät, kestät enemmän kuin tiedät. Epäilemättä, Jeanie, epäilemättä. Perhosena ihminen muistuttaa enemmän pörisevää kiitäjää kuin heleästi leijailevaa päiväperhosta. Lihan alta paistaa kallon piittaamaton virne.

Jeanie, minua huolettaa. Entä jos sanat eivät lakkaa pyryttämästä? Mitä jos ne muuraavat umpeen oven ja ikkunat? Ja ilmastointihormin. Eipä unohdeta ilmastointihormia. Ei karkaa lämpö, kylmyys, happi eikä hiilidioksidi. Connie parka on sinetöity sisään huoneeseen, jossa on oltava rohkeampi ja vahvempi, kestettävä kestämistään. Mutta miten kestetään ilman happea? Pysy, kestä, tarkkaile, ohjeistetaan. Entä jos kinos kasvaa yläkarmiin saakka ja tiivistyy hormiin? Kulkeeko sellaisen lumimassan läpi mikään elämälle välttämätön kaasu?

Mutta Connie, kuulen sinun huokaavan. Ne sanathan pyryttävät sisälläsi.

Niinhän se on, Jeanie. Mutta vilkaisepa ulos ikkunasta. Näetkö yhtään kasvia? Haistatko mitään? Viheltääkö edes mustarastas? Puutkin ovat kadonneet.

Sormeen sattuu kun sillä koettaa raaputtaa sanoja hengityshöyrystä kovaksi tiivistyneeseen lumeen kallon sisäpinnan tuntumassa.