2.10.2007

Penkillä


Kew Gardens peacock and children, originally uploaded by Glyn1.

Eivät nuo kengät ole, Jeanie. Kengillä on tarkoitus kävellä. Nuo ovat jotakin muuta, muovia ja epämääräistä kangasta. Seistään siis penkillä, Jeanie, penkillä -

Penkki on tarkoitettu tuoliksi, jolla voi istua useampi. Tuoli on tarkoitettu istuttavaksi, ei seisottavaksi. Mutta koska käytät noita materiaalista kokoonkursittuja ulokkaita kenkinä, mikset käyttäisi myös penkkiä lattiana?

Ei niin että se meitä auttaisi, mutta kuitenkin. Seistään penkillä ja katsellaan. Mikset koskaan sano vastaan? Kohta en enää puhu lainkaan, sillä jos kaikesta ollaan samaa mieltä, tiedät kyllä mitä tapahtuu. Hiljaisuus.

Hiljaisuus tapahtuu. Ei se ole puutetta, se on korvien kumu. Seisoo ja kuulostelee, vilkuilee. Ei, ei mitään. Meillä ei ole mitään sanottavaa toisillemme. On jotakin, mutta siitä emme puhu.

On möykky, johon on kääriytynyt likaisia työhaalareita, käytettyjä pesusieniä, muutamia erikeeperin tahrimia riikinkukonsulkia ja pari illallista. Elokuva. Kieräytät möykyn liikkeelle, sanot olevasi samaa mieltä. No niin, katsotaan, kuinka Connien käy.

Mutta minä seison tässä penkillä, etkö näe, penkillä. Ei niin, että olisi jokin, jolta tämä penkki minut pelastaisi. Mutta minäkin satuin pujottamaan jalkaani tällaiset esineet, joiden nimeä en tiedä. Ei siihen ole mitään erityistä syytä. Ne olivat siinä ensimmäisinä.

Toisessa niistä oli kirje, jonka pääty oli revitty auki. Kätevää, ajattelin, valmiiksi avattu kirje. Mutta nimi oli väärä, Jeanie, se ei ollut sinulta.

Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että ehkä kengät olivatkin jonkun muun. Mitenkä palauttaisin ne täältä saakka? Jos astun nurmelle, ne paljastuvat ehkä nekin kokoelmaksi materiaaleja, jotka eivät kykene pysymään yhdessä kohentamatta. Sillä tavalla ne eroavat meistä, Jeanie. Meitä ei tarvitse kohentaa.

Se suklaanhajuinen emulsio on silkaa roskaa. Oikeasti ne tahtovat haistaa, että hikoilet.

2.02.2007

Sulkemisaika

Puuta ovat lohkeilleet siipesi, vartalosi hengityksen sarana. Hilseilet lateksisuomua. Odota.

Kuka sanoi, että portti pitää avata? Väkijoukko on hajaantunut puiden väliin. Olisi edes lunta, heidät näkisi mustina haarokkaina. Ihan hyvä, että portti on auki, tähdet putoavat. Maahan pudonneet kiillotetaan ja kiinnitetään erilaisiin metalleihin ja niiden avulla korviin.

Ne eivät humise avaruutta eivätkä merta.

Kiveähän ne vain, samaa avaruuskiveä kuin muruisa maa puiden juuressa tai ne keot, joita on koottu vanhojen peltojen keskelle paholaisten saariksi. Ne puskevat leppää tai sypressiä, mitä missäkin maassa, mutta jos vesi nousisi, kivet vierisivät toisaalle.

Vesi nousisi, maa laskeutuisi, tähdet pidättäisivät ilmaa keuhkoissa, kyljen kaaret eivät liikahtaisi.

Portti ruostuisi kiinni, maatuisi punaiseksi pölyksi. Kun sormen työntäisi suuhun ja koskisi sillä pölyä, saisi hetkeksi kyvyn piirtää välineittä. Mutta tämä kuvitelmista.

Kuinka aiot saada vieraat ulos? Houkutellako heitä pullealla melonilla vai särmänahkaisella ananaksella? Mitä teetkin, älä työnnä veitseä kuoren läpi.

Kaikki täällä on pakkasvaurioitunutta.