3.31.2007

Mitäpä jos


.tender, originally uploaded by sweet distin.

Mitäpä jos puhaltaisit kaikki silmäripset menemään, puhaltaisit ja toivoisit. Et murehtisi, kuinka myöhemmin survaiset imurinsuutinta lattiaa pitkin laudat rumisten, et miettisi, toteutuiko toive.

Puhaltaisit, toivoisit vain. Oppisit hengitystekniikan kuin pakon edessä, kuvittelisit vaskisoittimen, silmäripsi lentäisi, keho kasvaisi uutta karvaa, taipuisaa, minkinmustaksi värjättyä tai juurineen pois revittävää.

Jeanie, sinä tarvitset miehen, joka ylistää taipuisaa kainalokarvaa silmäripsien sijaan.

Tai mitäpä jos kokoaisit silmäripsesi talteen pieneen kiinalaisrasiaan ja kun niitä olisi tarpeeksi, sitoisit niistä siveltimen. Niiden hauraus ja taipuisuus voittaisi näädänkarvan, niitä olisi pidetty kyynelkuureilla ja hapetettu, ne kuljettaisivat vettä tuosta noin vain, paperille piirtyisi täysi jälki, sivellintä ei tarvitsisi kastaa jatkuvasti väriin.

Et toivoisi mitään, kokoaisit vaan, pian sinulla olisi purkillinen siveltimiä, vuotaisit verta väriksi kuukausittain, harmi että se aina kuivuu vain ruskeaksi, mutta ruskeita ovat monet asiat, pilkukkaat linnut pesineen esimerkiksi. Oksat, mutainen vesi. Pisamat, ruoste. Et toivoisi mitään, kokoaisit ja maalaisit.

Voisit maalata vaikka kokonaisen alastoman metsän ennen kesää.

Arvaan jo mitä vastaisit, Jeanie, ettet tahdo lakata toivomasta. Että hyödyllisin on toive, joka ei voi toteutua, koska se auttaa parhaiten ymmärtämään, mikä on todellista. Se, mikä kuvitellaan tai se mitä ei ehditä kuvitella, se mistä emme osaa sanoa, mikä se on ja mistä tulee.

Mutta voisithan puhaltaa, Jeanie rakas, silmäripsiä edes kiinalaisrasian suuntaan, voisithan? Ja jos ripsi ei putoaisi rasiaan, unohtaisit sen saman tien. Ja avaisit rasian toisinaan ja katselisit ripsiä, niin monta toivomusta kiinalaisessa rasiassa.

Mitäpä jos eräänä aamuna kävelisit ikkunan valoon ja avaisit rasian ja kopistaisit kaikki ripset kerralla kadulle, katsoisit, kuinka ne leijuisivat ja katoaisivat melskeeseen, etkä tahtoisi toivoa mitään?

Ja sitten illalla, hieroessasi unisia kasvojasi littein kämmenin, irtoaisi uusi ripsi.

Mitäpä jos Jeanie lähettäisit sen minulle?

En ole keksinyt näet hiuskiehkuralle mitään käyttöä, mutta ripselle kyllä keksisin.

3.13.2007

Modernit talot


cooking ghosts, originally uploaded by sebastian's belle.

Muistatko, Jeanie, kuinka ne sanoivat, että kolkuta, niin sinulle avataan?

Entäs jos ovissa ei ole kolkuttimia enää? Jos on vain sähkökellot, turvalukot, vaihdettavat kirjaimet lasiarkuissaan, omenakirjaimet, jottastiedät ketä täällä asuu.

On sopivaa kolkuttaa vain jos kello ei toimi ja siitä on ilmoitettu etukäteen. Mutta Jeanie, entä jos menee rappuunkin kutsumatta, onnistuu sattumalta asettamaan sormensa oikein, arvaa nelinumeroisen luvun ja tähden tai ruudun? Tai jos pujahtaa jonkun jäljessä ja kipuaa ylös saakka ja kuulee oven sulkeutuvan?

Voiko silloin koputtaa? Avaavatko ne?

Tai entä jos sähkö on poikki ja käytävä pimeä, voiko siellä koputtaa? Eikö silloin sisällä piileskellä tai ainakin etsitä tulitikkuja kynttilänpätkille, huudetaan odota ja kuiskitaan kuka se nyt on. Minähän se, Jeanie. Minähän se, Connie.

Odota, ne huutavat oven läpi, mutta avautuuko ovi? Silmä pysyy tummana rinkulana, rapun tulijaa ei näe. Ei näe edes onko siellä yksi vai kenties kaksi tulijaa. Ja voiko tulijoita nyt olla yksi, hänhän puhuu. Ei hän siihen itsestään oppinut.

On kenties jo etukäteen ilmoitettava jos aikoo koputtaa sähkökatkon aikana. Soitettava, että aikoo soittaa pian ovikelloa, ja että jos on sähkökatko, aikoo koputtaa.

Hyvä on, Jeanie. Ajattelin, että tulen vieraisille jokin päivä vaihtamaan kuulumisia. Mutta olen unohtanut myös rappukäytäväsi koodinumeron. Eikö olekin hullunkurista, että puhelimessani lukee ihminen ja hänen numeronsa, ja sitten ihmisen rappu ja sen numero?

Tällaista elämä on, Jeania. Koputtakaa, ja teille avataan.

Mutta ilmoittakaa ainakin kaksi arkipäivää etukäteen, jotta matto tiedetään suoristaa eikä alusvaatteita ole näkyvissä.

3.10.2007

Mummot


Smile, originally uploaded by 3blindmice.

Ei kukan tarvitse silkkiä olla
tai samettia
terälehden irrota ja leijua ilmankevyenä
jäädä ruohon sormien varaan

lepäämään
vasta irrottua voi leijua
vajoamatta
jännittämättä olemista kaarelle

Portailla istuvat mummot
portailla tai jakkaroilla millälie
kietovat käsivarret jalkavarsien päälle
liekuttavat holotnaa

lepäävät illassa kuviteltua kesää
nauravat veistävät
pienin terävin veitsin
nauriista kukkia

kellukukkia
retikoista kukkia
kohmukämmenet
työssä leväten

Ruohoa voi olla maa
ruohoa katukiviä kestopintaa
kukkivan puun metsänpohjaa
vakosavea

3.08.2007

Labyrintti


you better run, originally uploaded by #d: [pinpoint where I am].

Tässä ne ovat, kolmetuhattaseitsemänsataakaksitoista janaa, jotka risteävät, kääntelehtivät, nousevat ja laskevat rinnettä, ympäröivät kirkkoa ja pullistuvat aukeamiksi. Nuo liikkuvat enimmäkseen ruskeanharmaat läiskät ovat eläviä, vaikkei sitä helposti uskoisi, niin hitaasti ja mielikuvituksettomasti kun ne liikkuvat.

Kuvittele, että joku saattaa syntyä täällä, labyrintissa, ja sahata siitä yhtä käytävää edestakaisin kymmeniä vuosia kiertämättä koskaan rannan kautta. Ja jos joku löytääkin ulos, seisoo hän rajalla ja katselee toisaalle, kääntää sitten selkänsä. Tai jos poistuu sokkelosta, palaa ennen pitkää ja alkaa taas kulkea totuttua reittiään, lohduttautuu valon pujahtamisesta käytäviin.

Seistessään rajalla tällainen olento punnitsee erilaisia teitä. Sitä, joka avautuu eikä välitä olennon puolustuspuheista, se näyttää pelottavalta. Sen voi nähdä, kun raajat ovat väsyneet ja istuu teräksisellä taipuisalla oksalla, jonka alla yöperhoset kerivät kehiään. Voi hämärästä huolimatta nähdä, syreeneistä huolimatta, kuinka pistemäisestä vertikaaliseksi venynyt olento kääntyessään takaisin labyrinttiinsa päin tuntee tuttuuden hulmahtavan ylitseen kuin lakanan, peittävän sen seikan, että kerran hän lähtee näiden janojen ulkopuolelle.

Ja hän palaa, sillä hän on tottunut kääntymään oikealle kolmannesta kulmasta, kipuamaan mäelle, palaamaan seuraavana päivänä, rakentamaan siitä merkityksen labyrintille, jossa ei ole kovin montaa umpikujaa täältä siivin tarkasteltuna. Ja joka aamu labyrinttiin lakaistuu aalloittain kaalinpäitä ja kuolleita kaloja, ja sama vesi ja tuuli kiertävät sen käytävien kautta, taivas sen yllä on kaavoittamaton. Ja paikkoihin, joissa käytävät risteytyvät, laitetaan puita kasvamaan eriväristä valoa.

Nämä olennot elävät labyrintin paksuissa seinissä, kallioluotojen kellareissa, merettömän rannan ääressä, eivät merkitse sille suunnattuja tanssejaan muistiin.

3.06.2007

Unohda avain kotiin, Jeanie


Red Slippers, originally uploaded by xrodgers.

Kuinka kirjoittaisin sinulle valosta, Jeanie hyvä? Sinulle, joka et ole ihminen, vaan kirjalliselle penkille pudonnut kivi, kovempi kuin kukkia kahiseva maa?

Et jaksa nostaa itseäsi, tuskin luot aikaa liikkein. Mutta kirjoittaa sinä jaksat, kun kävelet toisen kaupungin katuja, kirjoittaa seinät täyteen tekstiä, jota muut eivät näe. Kaikki ne köynnökset, joita et jaksa ripustaa, tallautuvat öiden jalkoihin.

Jeanie nämä rannat ilman seurueita, nämä laiturit kiinteän käveltävän keskellä - nämä muistuttavat kirjeenvaihtoamme. Hittoako minä sinulle kirjoitan, jos tiedän, missä seisahtaisit hymähtäen, työntäisit kalvaan etusormesi avainrenkaan lävitse taskussa. Kukaa muu ei huomaisi kilahdusta.

Jos tiedät kaiken naisista, Jeanie, mistä kirjoittaisin? Jos tiedät kaiken naisista tässä kaupungissa ja unessasi, paremmin kuin minä.

Mutta sinä et Jeanie ehkä muista. Jalkasi eivät kosketa kahisevaa maata, puiden ja ruohovartisten lakanoita joiden alle kasvillisuus pakenee pimeää. Me elämme kirkasta pimeää, ohimenevää. Keuhkomme eivät laajene levollisina. Kirkas pimeä jäätyy kaulaliinaan.

Mutta kappaleet liikkuvat avaruudessa, unohdat mihin oviin avaimet nipussa liittyvät. Koetat avata vintinovea päiväkirjan avaimella. Lasket avaimet, niitä on yhteensä viisitoista. Nimeät vaivatta kuusi ja pienen muistelun jälkeen viisi. Mutta neljä avainta on turhia. Ja avaisiko joku sinulle nuo toisetkin ovet, jos vaivautuisit soittamaan kelloa?

Jeanie rakas, eivät miehet pidä noin itsenäisistä naisista.

Ja silti takkiisi ilmestyy lantion kohdalle pieni kohouma, taskunippu on kantamasi vapauden lapsi. Mitäpä sitä vapaudesta muistamaan paitsi että se voi olla vapautta kylmästä meille, jotka emme ryömi kuiviin lehtiin selvitäksemme seuraavaan kesään. Ja se toinen, siitä emme voi tietää. Se on yhtä kirjoittamaton kuin kirjeesi minulle.

Nämä avaimet, muistan sinun sanoneen viime kesänä, kun istuimme pitkillä kiviportailla, nämä neljä avainta ovat jonnekin, en voi heittää niitä pois. Mutta usko minua: ne syövät takintaskusi kankaan rikki, kilahtavat siihen vapauteen, joka on meille mysteeri.

Ja minä, voin kuulla sinun hymähtävän, Connie kirjoittaa koska sillä on minua ikävä. Connie joka ei osaa ajatella ilman ajatusta kirjeestä, niin minä kuulen sinun hymähtävän, työntävän sormesi avaimenrenkaan lävitse, tarkistavan, että asiat ovat edelleen hallinnassasi kuten haluat.

Mutta kirjottaisit silti takaisin.