6.26.2011

Rakas Jeanie,

en tiedä, mitä minun pitäisi ajatella filminpätkästä, jonka lähetit. Uskon sinun kääntäneen ruutujen järjestyksen nurinkuriseksi painovoimauskossasi. Painokkuus, sinä tapasit sanoa, luonnonlait. Ja tulkita ne näennäisen täsmällisesti. Niin että objektit putoavat.

Sinä unohdit linnut, Jeanie, linnut ja poppelinlumen. Niin että kun katselen tätä filminpätkää, en osaa kuin ajatella, että sinä halusit kääntää asiat päälaelleen, niin että ne paremmin vastaisivat teorioita, eikä vain teorioita, vaan teorioita karkeistettuina. Eikä siinä mitään - kyllähän me koetamme puuteroida photoshopatun näköistä ja kohtelemme toisinaan toisiamme aggressiohypoteesia siteeraten. Ei se mitään, Jeanie. Kyllä minä uskon, että poppelinlumi voi tosiaan leijua alaspäinkin.

Mutta kissa, Jeanie, kissa! Sinä unohdit kissan filmillä. Se istuu ja katsoo ensin kameraan ja lumi hitaasti hitaasti leijuu sen takana katukuiluun. Ja sitten, ihmeiden ihme, kissa kääntyy katsomaan tyhjää edessään ja lunta siinä tyhjässä ja taloja takana, mutta kissan silmät kääntyvät pään jälkeen, ja Jeanie, siinä vaiheessa minä tiesin, ettei tämä filmi ole mikään dokumentti. Sinä koetat petkuttaa ketjutetuin tuhansin sanoin. Eikä siinäkään mitään - jos kerran sana on se, millä voidaan valehdella, voidaan kuvin valehdella tuhannesti uskottavammin. Mutta vain jos kissa ei käännä päätään.

Sillä Jeanie, ihminen voi kyllä kääntää päätä jättäen katseensa siihen, mistä kääntyy pois. Sitä kutsutaan kai kaipaukseksi. Sillä voi koskettaa, palpoida toisen tunteita, saada ne laukeamaan. Ja koira voi katsoa toiseen suuntaan kuin kävelee, mutta vain jos sen kaulassa on remmi ja sitä kiskotaan. Tai se juoksee toisen rinnalla ja vilkaisee siihen täynnä leikkiä. Mutta kissa, Jeanie, tämä kissa ei kiirehdi mihinkään eikä kaipaa mitään. Ja kun se kääntää päänsä mutta jättää pupillinsa suunnan kohti kameraa, tiedän sinun valehtelevan.

Lumi sataa ylöspäin. Siitä ei vallitse pienintäkään epäilystä. Nousevat ilmavirtaukset tarttuvat näihin pieniin olentoihin, geeniprintteihin, ja nostavat niitä yli kattojen yhä uusille asuinalueille. Omenat eivät putoa kauas puistaan mutta poppelinlumi nousee, kohoaa, lakaistuu kohti oikeita pilviä, itsensä näköisiä.

Ja kissa, se suuntaa tarkkaavaisuutensa kaipaamatta.

Sen vuoksi, Jeanie, minusta on mukavaa viettää aikaa kissojen lähellä. Sinä tiedät, että pidän arvoituksista. Emmekä me tarkalleen ottaen osaa viestiä toisillemme, kissa ja minä. Se pitkästyy, esimerkiksi, kun kirjoitan tämän kirjeen. Joutavaa, se ajattelisi, milloin muka Jeanie on viimeksi ollut tässä.

Joskus saatan pohtia sitä minäkin. Mutta toiseen sävyyn.

Sinun, Connie.

Tunnisteet: , , , , ,

6.21.2011

Ei tarvitse kenkiä, ei tällaisena päivänä. Pilvet lakaisevat sinistä, tuoreet lehdet ja kukat kumartelevat parvekkeella. Maailma kääntää kylkeään ja teksteissä on monin kielin kalakantojen ja merinisäkkäiden sukupuuttouhasta. Hiukset kasvavat sieltä mistä niitä ei leikattu. Virallinen juhlapäivä on merkitty toiseen päivään eivätkä metsät täyty. Taite ylitetään huomaamatta. Väri lehdissä syventyy, veden pinta tummenee.

Voi melkein kuulla pohjamutiin painuneet kivet, sileät ja painavat kämmeniin. Lähes painottoman humustanssin virtauskohtien liepeillä, kylkiviiva-aistin.

Tunnisteet: , , , , , , ,