Rakennan siltaa

2002-09 - Besançon, originally uploaded by Helena Circe.

Mustaan ämpäriin sementtijauho, päälle vähän vettä, lapion nurja puoli. Hämmennän. Aine paakkuuntuu, lämpenee. Katselen vesialuetta. Voisi kuvitella, että on vesimittari tai sudenkorento, edetä pitkälle pelkällä pintajännityksellä ja ulpukanlehdillä. Olen yrittänyt, ei siitä mitään tule vaikka kuinka kuvittelisi.

Jalat uppoavat veteen, ja vedenalinen on täynnä kuhisevaa. En tahdo edes ajatella, mitä. Kylkiä, poskia, raajoja, vatsoja, selkiä, tuntoa, laumoja, munasolujen rihmastoja, sykkiviä vauvakaloja limamaisissa muodostelmissaan.

Siispä silta. Vaivaan betonin, siinä on jotakin hellyyttävää, tahtoisin syödä sitä paahtoleivän päälle voideltuna. Mielummin sitä kuin kuhisevaa, kiitos. Tämä on vain maata, ajattelen, maata veteen sekoitettuna, jähmettyvää maata samalla tavalla kuin ihminen jähmettyy, kun sille kerrotaan, ettei se voi jäädä tänne enää.

Vesialueen pinnasta en puhuisi mitään. Kuhiseva siinä tärkeää on. Sitä riittää. Vastarantaa ei näy. Mielelläni minäkin lähtisin perhosena tanssimaan märän avaruuden ylle, löisin silmäkuvioisia siipiäni ripset taivutettuina hollantilaismestarin maalausten tavoin, katsoen tarkalleen valon kulman pupilleihin.

En liekkuisi liian lähellä pintaa, sitten alkaisi sataa, painuisin pisaroiden myötä, minut syötäisiin, ne erottaisivat kyllä pisaramuodot perhosmuodosta.

En osaa lentää, en tahdo ajatella sadetta.

On rakennettava silta. Se on ainoa keino. Vaivaan betonia lapion nurjalla puolella. Ihmiset pysähtyvät, kysyvät minne silta johtaa. En tiedä. Tiedättekö te? Ei se sitten mikään silta ole, vaan laituri, oikaisevat.

On rakennettava laituri.