Etenemme

Wendy Playing with Aurora & Akela II, originally uploaded by Compassionate.

Kaikkialla liikkuvat eläimet, onko niitä? Ei taida olla, enpä usko. Aina on liian kevyt tai raskas, maa murtuu alta tai tuuli pyyhkäisee mukaansa, ja sinkoutuu libellulensinistä paitaa vasten ja etsii siitä epätoivoisesti mesikehiä feromonituiskeessa. Mutta ne ovat kuvia vain, kukkien ääriviivoja. Eikä niitäkään näe, jos on liian pieni tai suuri tai värinäkö on jotakin muuta.

Melko pian oppii, mitkä esteet ja millaiset maastot ovat läpikuljettavissa. Esimerkiksi, nelinkontin on helppo mennä hevoshaan alimman puomin ali, mutta verkkoaidan läpi ei. Ellei ole kimalainen tai kukkakärpänen. Onko se heillekään helppoa?

Tuuli voi olla luja, saattaa sataa.

Aurora ja Akela oppivat nopeasti, että aidan yli, ali eikä läpi pääse. Sen läpi on hyvä uhota, antaa leikin kasvaa ilkeydeksi. Epäselvästi tuoksuvakaan ei pääse aidasta.

Mutta jos te kohtaisitte ilman aitaa, sanoo kuraattori, tulokset voisivat olla hirvittävät. Pudistan päätäni. Ensin nuolisin huuliani, näin, kääntäisin selän ja katselisin taivaita. En juoksisi pakoon. Istahtaisin maahan, nuoleksisin huulia näyttävästi. Pois kaikki puna, vereslihalle saakka.

Ja jos uho ei loppuisi siihen, menisin selinmakuulle, paljastaisin kaulani. He kävisivät haistelemassa sen, perääntyisivät. Kun nousisin, tulisivat luo hellinä.

Mutta vasta ollessani yksi heistä. Ensin pitäisi olla kuin ei olisi ollenkaan.

Sinä unohdat, sanoo kuraattori, niiden purukaluston. Niiden leikki voi olla vaarallinen.

Eivätkö meidän leikkimme ole? Koetamme kiertää painovoiman, siivettömyyden, kiduksettomuuden, turkittomuuden. Otamme mitä haluamme ja sanomme että näin on tarkoitettu.

Jos kirkaisen ja painun kasaan, he ymmärtävät. Siinä meillä on yhteinen kieli. Ja sinulla ja minulla. Jos vain sanoisin, et ymmärtäisi. Mutta jos huudan, väistyt seinän viereen. Kuraattori, et olisi kuunnellut äitiäsi, kun hän sanoi, ettei siihen satu, ja itkit että siihen sattuu. Heille ei kukaan sano niin. He muistavat.

Jospa lakkaisit personoimasta ne, sanoo kuraattori.

Jospa lakkaisin personoimasta sinut, vastaan. Oikeastaan minun pitäisi itkeä, sitten hän ymmärtäisi. Ellei ajattelisi, että olen nainen ja siksi itken. En tottele nimeäni. Taskussani on pihdit ja rautalangan pätkiä. Aion käydä tänään sisään ja sulkea aukon perääni.

Jotkut alueet aavikosta esimerkiksi ovat sellaisia, että meidän jaloillamme sinne uppoaisi tuosta noin vain. Ja jotkin alueet merellä myös. Vesi olisi liian kylmää, kohta alkaisi nukuttaa. Viimeinen, mitä selällään meren sylissä näkisi, olisivat tähdet mustassa.

Ajattelisi, mitkä niistä ovat luhistuneet jo. Kylmyys on vakio. Muut muuttujia.

Tuuli voi olla luja, saattaa sataa. Tähdet saattavatkin olla tanssivia valkoisia pilkkuja. Ne saattavat olla pelkkä ele.