3.24.2006

Jeanie, tanssitaan pellon yli


Cranes & Geese, originally uploaded by ianqui.

Anna olkapäidesi heijata sivusuunnassa, katso suoraan silmiini, paina huulesi keskeltä kiinni niin tiukasti, että ne kurottuvat kohti, aseta kätesi käteeni. Olkoot eleemme pelkkiä vastauksia, älköön kumpikaan aloittako mitään.

Kas näin, kukaan ei näe, paitsi kurjet ja hanhet sinisessä, leukkuen ylitsemme, ja pelto on pohjasta mutaa lumen mentyä, minkä pelto, villien pelto, ei tästä kukaan mitään korjaa, paitsi silkkaa iloa kadota korsien lomaan. Pitkospuilta ei saisi astua alas, tule.

Aseta toinen kätesi olkavarrelleni, anna huuliesi rentoutua, hampaidesi välkähtää ystävällisessä avanteessa. Kuuntele! Siipien humina keinuttaa.

Eivät ne meitä ammu, vaikka sairastuisimmekin ja tanssisimme lopulta suljetulla osastolla, maskeihin pukeutuneiden keskellä. Meistä riippuisi Y-letkulla jaettu tippa, kenkiemme päälle olisi viritetty siniset suojat. Panssarilasin takaa katsoisivat vanhemmat uskomatta kohtaloon. Me hymyilisimme, uppoutuisimme tahtiin ja silmiin ja keinuntaan ja loisteputkivaloon. Se olisi sen arvoista.

Ehkä kallistaisin päätäni ja sanoisin, että on sinun vuorosi hyräillä siipiäänet ja nähdä hymy. Astuhan jo sieltä.

Jos maaperä olisi hiukankin tasaisempi, ja katto korkeampi, ja linnut toisaalla, ja pensaikko vihreämpi, ja olisi kevät, sanoisin, että tiedät, kuka olen. Mutta ehkä lähetän sinulle tällä kertaa parvellisen paria lintulajia. Sinä kaukana, minä kaukana, linnut ovat kätevintä, mitä on. En sido niihin kirjeitä enkä sulje niitä lakkaan. Ne kulkekoot minne kulkevat, vuodesta toiseen samaa reittiä raitiovaunun uskollisuudella.

Ole sinä istuimeni tuossa vaunussa, minä voin olla se, joka katsoo ikkunasta ja tajuaa, että vaunu on poistunut kaupungista, pysähtyy lietemaan keskelle, ja että on kevät, ja että linnut tulevat, ja että Jeanie, joku on viimeinkin opettanut sinulle, kuinka valssissa astutaan eteen ja taakse, vaikka olat voivatkin heijata sivusuunnassa.

Pitkospuilta ei saisi poistua, mutta tämä olkoon poikkeustapaus. Niin harvoin saa tanssia korsien läpi, päät tuskin niiden ylle nousten, ja lintujen vatsat yli liukuen ilmakiskoa, ja upota hymyyn. Ja Jeanie, jos luovun tästä kuvasta, kuinka minun käy? Lakkaanko näkemästä, kuinka asfaltin alla on maata, joka oikein paljastettuna nousisi kaislaa alustamaan parvia?

Ja mitä silloin enää tiedän maailmasta?

Sinun, kaukana, Connie