Täplien kaari

照片 2382, originally uploaded by hs_yin.

Jeanie, kysyt, mitä oikein siinä miehessä näen. Annahan, kun koetan vastata.

Ensinnäkin, näen täplien kaaren, joka alkaa karmiininpunaisesta ja päättyy ruosteenoranssiin. Näen veren ja kuivan veren, samoin kuin silmäni sulkiessa ravinteiden kierron ja hormonit, jotka siivilöityvät valon lailla. Hänellä on ongelmia vasopressiinin kanssa, mutta älkäämme vaivatko sillä päitämme.

Näen täplien kaaren niin terävästi, että muusta tulee oikeastaan keväänväristä sumua. Eikä mikään teräväkään ole suoraa ja loogista, eläimistä tulee toisia eläimiä, jos vähän malttaa odottaa, jotkut naaraat tiedäthän myös parittelun jälkeen syövät koiraan, mutta en usko, että häntä kukaan sentään syödä jaksaa.

Jeanie, tätä on vaikeaa selittää. Kuvittele kokonainen niitty, joka on tehty elävistä olennoista. Leibniz pystyi kuvittelemaan sellaisen niityn, joten pystyt kyllä sinäkin. Jopa maa on täynnä erilaista elämää, ja kaiken tuon elämän sisällä on ohje, tavallaan eräänlainen elävien kirja. Ai mistäkö minä tiedän? No, olen toisinaan vilkuillut erästä tieteellistä julkaisua. Et tiedäkään, mitä kaikkia paheita Conniellasi on. Tiedän, että meidän naisten kuuluisi lukea helmihampaista ja itämaiden prinsseistä, mutta minä taidan viettää enemmän aikaa kasvioni ääressä.

Eikä tuo kaari ole sattuma. Eivät hyönteisten polvet, eivät kukkien niiaukset tuulessa. Ei ole sattumaa, että kengistä pääsee kahdet äänet, kun juoksemme portaita alaspäin ja tuuletusparvekkeilla on valoisaa, siellä voisi maata kirja kädessä, laulaa ja palelluttaa sormensa, tai heittää maton katukuiluun, eikä matto lentäisi kuten saduissa, kieppuisi vain sekavana värien myttynä ja iskeytyisi välikattoon.

Vielä ei ole tarpeeksi kevät, mutta näen silti täplien kaaren. Se on silkkipaperia hennompi koskea ja koostuu valoa taittavista suomuista ja lasketaan muotoon, joka jäljentää pääskysen siivet eräissä legendoissa, niiden ollessa juuri rävähtämäsillään niin auki kuin ontot luut antavat myöden. Tuo kuvio, Jeanie rakas, saa minut ajattelemaan kaikkia niitä kyläteitä, joita et koskaan saa kulkea.

Voi Jeanie, et kyselisi niin paljon mitä näen. Kysyisit, mitä en näe.

En näe kevään tuoksua enkä Fauren musiikkia, en näe suudelmia, jotka saan jos maltan olla ajattelematon, en näe mitään oleellista, ehkä olisi viisainta sulkea silmät, ommella luomet varovasti kiinni karhunlangalla toisiinsa, tai liimata ripset erikiipperillä, ehkä voisit tulla luokseni jokin päivä ja letittää silmäripseni yhteen, ja voisit sanoa, voi Connie sinun silmiäsi, niistä on tullut niin läpikuultavat, että lakkaat pian näkemästä muuta kuin valoa.

Sillä tilanne on jo niin, vaikken ole tohtinut kertoakaan sitä muille. Olen aina nähnyt vain valoa, valon pyörteitä ja kumarruksia, ja kaiken muun olen järkeillyt, paitsi sen, kun joku äkisti asettaa kämmenen ristiselälleni.

Äläkä sano, Jeanie hyvä, että täplien kaari on viehättävä, yhtä viehättävä on giljotiini ja HIV-testi, terveysside ja purkki rautatabletteja. Älä sano, ettemme me tarkoittaneet, että sattui, älä sano mitään.

Mitä, kuulenko oikein, kuulenko jo sinun sanovan, ettei pääskysen siipiin saisi kukaan maalattua niitä täpliä, pääskynen on niin nopea ja aina ilmassa. Mutta Jeanie, joskus se nukkuu, ja puunlatvat nukkuvat, perhosetkin siivet taitettuina, Jeanie et tiedäkään, miten minä nukun, pelokas susi sylissäni, ei olisi mikään ongelma saada pääskystä uneliaaksi kaikesta tanssista, sitten ottaisin maalitölkin ja siveltimen ja merkitsisin sen siipiin nuo kaaret.

Ja se maalaisi taivaalle eteiseni väriä kuin korua. Sen jokaisessa eleessä olisi tunnistettava täplien kaari. Ja Jeanie, silloin voisin sanoa, että saan tehdä mitä haluan, mutta että teen kuitenkin toisin. Sillä se mitä näen, ei ole kaikki.

Kevätjalkainen Conniesi