Aamu piirtyy saumakivikatuun

So many way to go, originally uploaded by KARABOUTCH.

Sinä tuhma katu, saumakivikatu, kuinka annat varjojen kahmia pintaasi tuolla tavalla, piirtyä sinuun? Ettet salaa haaveilisi kirkontornin heittyvästä kynänkärjestä joka tuhrii mustettaan klausuuleihin? Ettet haaveilisi suorastaan ukkossäästä ja mustien pilvien salamapannoista? Katu katu, sinä johdat kauppahallien ohitse ja väriset vaunujen alla, kuinka sinuun voisi luottaa?

Sinä tuhma tuhma katu, ettet järjestäisi koko olemistasi tuollaisten kaarevien metallien ympärille, ettet antaisi niiden katkoa muurahaispolkuja sadekoskin? Ai ai saumakivikatu, saumasi on tehty sormella vedettäviksi, sauma on raja silmän ja silmän välillä, denierilankkaat silmänlävykset etkä anna yhdenkään juosta pakoa, aitaat seinin ikkunoin mahdolliset tulosuunnat, katat tuolit taivaan alle, avaat oven ja sanot on jo myöhä, minnekä tästä enää.

Minne sinä minua viet, kysyy kokonainen vaunu täynnä humalaisia yöllisiä. Mutta sinä vaikenet, annat kysymysten soida ja kertautua. Katu katu, ettet vain joskus tulisi avatuksi, ettei sinun sanojasi heitettäisi päin virkavaltaa, ettei vain tulisi sitä tyttöä joka sanoisi nuo saumat niille ei saa astua, tanssisi varvastossuilla kiireestä kantapäähän, kukkulalta toiselle tyvinivelet ruksuen, sinua tuskin silmäisten.

Ettei vain tulisi lasta, joka seuraisi koko päivän mutkitellen saumoillasi, ja sanoisi äiti äiti en ymmärrä mitä tarkoitat, mitenniin meidän pitää siivota, kaikki karkaa kuitenkin käsistä ennemminmyöhemmin, emmekö seuraisi laulavaa tietä, litistäisi rahaa käyttökelvottomaksi silkasta halusta. Ettei hän muistaisi, miten puun oksat koskevat vuoroin eri kiviä varjosormin ääntä päästämättä.

Ettei hän huomaisi joka kiven lepäävän hieman eri kulmassa, valon taittuvan eri tavalla, ettei hän huomaisi yhden palan tulleen tuolta ja yhden täältä, ettei hän huomaisi, että hänen kotinsa on suuri robusti mosaiikki, joka on nähnyt juopottelua, nukkuvaa koiraa ja hääkulkueita, ettei hän muistaisi miten puu sataa kuolleita kukkia kiville, ettei hän ennakoisi kirvojen mesikastetta joka liimaa kulkijan kengät sinuun epätoivoisin äänin.

Tuhma tuhma katu.

Sinä kaarrut kulman taakse näkyvistä, mutta annat ymmärtää, että sielläkin on jotakin, uusia ikkunoita ja ovia ja kauppoja aamutakkisine läpöäiteineen, että kiskot eivät voi päättyä silkkaan ilmaan, että päätyaiheen takanakin on maailma, että ennen sinua oli se, joka kivesi asetteli ja että sinun jälkeesi, sitten kun kivesi on yksitellen laitettu johonkin toiseen tarkoitukseen, on olemassa muisto ja kuva ja lapsi josta on tullut aikuinen.

Ja sinä tuhma tuhma saumakivikatu kuvittelet, että tuo aikuinen sanoo joskus ettei hänen kotiaan enää ole. Että puut on kaadettu talot purettu, siellä meni raitiovaunukin, loikattiin kiveltä toiselle ja kerran löytyi kuollut kyyhkynen, mutta nopeastipa koirat sen repivät, seuraavana päivänä ihmeteltiin linnun olkaniveltä taivaanalusen anatomiansalissa ja useammin kuin kerran löytyi salaperäisiä naistenkenkiä yksitellen, ja niitä haisteltiin, joissain oli shampanjan tuoksu, mutta useammin ne haisivat vain jaloilta, ja mietittiin että mihin ne naiset ja niiden toiset kengät.

Etteivät olisi menneet kurpitsalla, etteivät olisi sirotelleet itseään tuhkalla jälkeenpäin ja puhuneet jalkojen särystä ja lakaisseet sirpaleita sänkyjen alle ja olleet kuin eivät tietäisi asioista mitään.

Ja että aikuisena näkee unta edelleen, joskus näkee että makaa selällään kaulan alla vesi kohisten metalliuraa, ja odottaa että laulu kävisi selkeämmäksi, ja taivaan täyttää laiduntava pilvien seurue, se liikkuu arvokkaasti haudaten päivän mailleen, ja totisesti on rakkaus tähän maahan niin kaukana noista kivistä ja kiskoista kuin olla saattaa.

Sinä kuvittelet, kesällä lämpöisenä ja talvella huurteessa, ei sinua kukaan öljyä eikä vitso, sade sinua vain pesee uteliaiden seinien vannassa, joskus kuminen rengas piirtää sinuun mustaa jarrutusjuovaa, tuhma katu kuvittelet että saumasi herättävät erityistä huomiota, mutta vanhaa maailmaa sinä olet, et sinä näiden ihmisten päälle ymmärrä, sinä olet katu pilvien alla, katu lehmuksenjuurta kiviympyröin kiristäen, katu kuoristaan rakkaudentunnustukset hilseilevien plataanien luona, sinä lepäät rennosti ja tuskin hengität päärynänkukkia.

Unessa, aikainen aamu ja kaikkea.

Ja pitkin sinua kaukainen haukku ja kynsien äänet, varhainen motiivi, aaltona liikkuvan eläimen läähätys.