Valon taskuissa

Dandelion Field 4, originally uploaded by Bill_D.

Jeanie, on väärin kuvitella, että taskuissa olisi aina varjo. Sillä on taskuja, joissa elää kokonaisia linnunratoja kiertoratoineen ja yön ja päivän vaihteluineen lukuisilla planeetoilla. Ei maailma ole paha kauttaaltaan, eikä hyvä. Jossain soditaan, toisaalla mies siirtää varoen peittoa naisen jaloille, jottei niitä palelisi aamun lipuessa toiselle seinälle.

Tulisit luokseni, Jeanie, ja osoittaisin sinulle hyvyyden kaikessa, minne hiukseni ulottuvat: istuttaisin sängylle lukemaan Rilkeä, keittäisin parasta tuntemaani teetä, tekisin talviturkin sammalesta, kesäisen viitan viherlevästä, kutoisin silkkaa mahdottomuutta muutamalla katseella. Etkä pelkäisi, enkä pelkäisi.

Pelko yrittäisi kolistaa ikkunaasi myöhemmin, mutta nauraisit, sillä muistaisit, miten eläimenelämä jäsentyy pulssiksi sormen alla, pulssiksi ja värähdykseksi, sieraimen vapinaksi ja tahdotta sulkeutuvaksi silmäksi. Ja niitty olisi täynnä hahtuvia, ja puita virittäisi aamuinen ilmavirta, ja korkealla lentävistä ei putoaisi yhtään höyhentä suuhun tungettavaksi, äitejä säikäytettäväksi. Eikä sinussa olisi grammaakaan huolta.

Jeanie, en tänäkään äitienpäivänä saanut keneltäkään kukkia, sillä minun lapseni on niityn hahtuvapalloja polun molemmin puolen ja metsien hämärää. Mutta olen käynyt pimeään rentukoiden luona, tuomenkukka korveni takana ja nuoruuteni on vuotanut minusta kuukausi kuukaudelta.

Kuljen valon taskussa, kukaan ei ojenna kättään lyödäkseen eikä nipistääkseen. Kevyet sormet tutkivat jäsenieni ihmettä tuskin aivojeni painoisina, kevyet sanat ajatuksiani, punnitsen hellyyttä ja puhallan sitten polun oikealle ja vasemmalle puolen, jotta valkeat leijuisivat auringon noustessa toisiin suuntiin, porautuisivat mutaan ja nousisivat vahvoista, sojottavista juurista saaden lapset juoksemaan niitylle kädet levällään, aikuiset tuhahtamaan metsänrajassa rikkaruohoa.

Mutta kun hahtuvat nousevat ilmaan, ne ovatkin lintuja, ja ilma on sakeana niiden äänistä ja sulista, ja juoksen valon syliin muistamatta kuinka kaikki valo täällä on lähtöisin ydinräjähdyksistä, joiden kokoa emme osaisi, Jeanie hyvä, edes kuvitella. Ja Jeanie, sinä tiedät, kuinka nopeasti juoksen.

Jeanie, valossa on hyvä kylpeä, kyntää, harata, kitkeä voikukat yhtäältä ja puhaltaa niiden siemeniä vallattomasti toisaalla. Eikä rakkaus koskaan ole juonikertomus. Kaikki roolit siinä ovat äidin syliin juoksevan lapsen rooleja, hahtuvalapsen rooleja, ja luonneroolin vaikein kohta on muuttua lapsesta hahtuvaksi ja linnuksi ja sulautua aurinkoon, tulla räjähtäen puoliintuvaksi aineeksi, joka luo ympärilleen niin paljon valoa ja lämpöä, että kukat, linnut ja puiden suhina tulevat mahdollisiksi. Ja ihmetys, Jeanie, ihmetys, sillä hymy, johon uppoat on aina kevyt ja kuvastaa taivasta enemmän kuin pohjaa. Valo taittuu.

Jeanie, jos tulisit tänne, näyttäisin sinulle kaiken tämän pimeyden, jonne käyn, ja jossa pitkospuut äkkiä tekevät taitteen. Kävellessä on pidettävä silmät avoinna, annettava ukkosenkin lipua niihin. Kävelen valon taskussa päin yötä, ja pimeässä vain lauluni pitää minut hereillä.

Enkä pelkää mitään. Jeanie, se on ihmeellinen tunne. Kävellä hämärän metsän läpi ja nähdä puiden runkojen välistä niitty, jolle valo laskeutuu, ja katsella lapsia niityllä, ja muistaa äkisti koira, joka rakasti pelleillä, että hahtuvat maistuvat hyvältä, kuinka se lipoi ne jos sille sanoi jäätelöä, ja se oli otetumpi naurusta ja hyväilystä kuin hahtuvista suussaan. Jeanie, en enää pelkää.

Katso, tämä on sinulle. Saattaa olla, että postissa se rusentuu, ja että kun avaat kirjeeni, näet enää kuihtuneen kukkapohjuksen kumimaisen valkoisen huokosineen, ja kasan irrallisia, painuneita laskuvarjoja ruskeine pienine aikoineen, ja ajattelet, että mitä ihmettä Connie oikein tänään hourii, ikään kuin täällä ei olisi voikukkia haitaksikin saakka.

Mutta usko pois, hahtuvapallo on ihme. Eikä niitä edes myydä kaupassa. Etkä osaa tehdä sellaista, vaikka ahertaisit yötä myöten. Ota se ja tee mitä lystäät. Tunge siemenet suuhusi tai puutarhaasi, tai heitä koko roska biojäteastiaan, tai prässää kirjan väliin ja kirjoita marginaaliin Connien voikukka, ja ajattele että korjasin sen talteen sähkölaitoksen eteläseinustalta jossa kasvillisuus on aina aikaansa edellä tai että poimin sen unestani ja sujautin kirjeeseesi.

Mutta muista, että se on ihme, muistuttaa

Conniesi