Hiljaisuuden kerrokset

, originally uploaded by K e v i n.

Istu hiljempaa, paina huulet tiukemmin ohueen karvaan. Niin moni asia saattaa mennä pieleen. Meidän ihoamme vasten sydämet joka puolella, ohuet kallonkuoret, levottomasti tähyävät vähäpigmenttiset silmät. Ei ole pupillia, joka supistuisi tarpeeksi nopeasti. Lasiainen samentuu, kuplat jähmettyvät, hiljaisuus kiertyy tiukemmaksi.

Kun toistan, että rakastan sinua, sanon joka kerta eri asian. Hengitän yhä enemmän hiilidioksidia, hourailen sisaruudesta.

Hyvä on, he haluavat minun pelleilevän. Hän on taas iloinen, sanovat. Mutta sinä olet vaatteideni alla, sormenjälkesi täplittävät levottoman nahan, kulkevat piittaamattomina, vaanien, häkitettyinä. Pelleillään sitten. Haetaan palloa, heilutetaan takapuolta, kuolataan ja nukahdetaan jalkaterille leikin jälkeen.

Sinun kanssasi istun hiljemmin. Halkean kesken puheen ilmeeseesi. Ole sinä Jeanie, se ei tarkoita mitään. Ole sinä hiljaa, minä olen Connie, en sano mitään. Käy sisemmäs, ovi ovelta. Kuinka katsoit ennen kuin lähdin yön nieluun, kuinka ennen kuin suutelit toista, suutelit minua. Ja hymyilit, mutta se oli surullinen hymy. Jalkapohjani ei unohda seinää, jota vasten se painui. Selkäni on täynnä sormenjälkiäsi.

Toivokaamme, ettei kukaan keksi ilmoittaa minua omakseen. Koska silloin selkäni tomutettaisiin ja jäisit kiinni sellaisen varastamisesta, mitä et voisi koskaan käyttää.

Pian tulee taas talvi, käärimme talot lumiin ja silkkipaperiin ja punaisiin aidssympatianauhoihin ja liukastelemme mäkeä ylös ja alas korottomin saapikkain. Leikitään luistinleikki, vielä on välillämme lämpimiä öitä, meri sula. Upotkaamme varmuudella, kahlatkaamme pohjaa pitkin syvänteisiin saakka nilkat nuljuen. Liatkaamme eteiset, joihin käymme valuen yhteistä suruamme. Tulee kylmä, veden alla emme voi hengittää. Vaellan sinussa pimeää aroa, talvi kylvää silmiini jäätyneitä piiskoja. Haluan tehdä ihmeen enkä pysty.

Miksi sinulle ei riitä hiljaisuus? Kun tulen vanhaksi ja kuljen huoneesta toiseen puhumatta, sanotaan, että unohdin sanat. Mutta se olet vain sinä, valon imevä manner.

Sinä, ohut iho huulien alla, veren leikki, niin helposti kaikki päättyy. Päärme ei purkaudu, vyöte vielä paikallaan, kallonluut kasvavat yhteen, sivusaumat kinnaavat vastaan koettaessa loikata railon yli. Luistimet tai ei, syvänteiden kylmyys on varmaa. Niin painuvat raajat vasten raajoja, huulet otsalle, painuvat syvännettä hyvästi.

Nuo luuhun saakka haavat eivät ole minun repimiäni. Mutta kuinka innokkaasti työnnän sormeni niihin, kokeilen, sattuuko.

Niin surullisina räpistelevät silmäsi, hetkeksi hiljaisuudesta kuoriutuneet, märät ja lentokyvyttömät, kun katson sinuun ja yritän nauraa ja yö maalaa ulkona nestemäistä mustaa, kaulaliina kyynelistä jäässä kotiin päästessä. Ja on elokuu ja hedelmät menevät puihin, kaikki nousee runkoon ja vetäytyy takaisin, kuolleet lehdet kirjovat maiseman. Tietysti me voimme istua vastakkain ja koetella, mitä leikkiä tänään.

Teet ihmeitä, lyöt epäsoinnun refleksivasaralla. Katso tätä ihoa, kerran se oli ehjä. Kun sanon, että rakastan sinua, sanon joka kerralla eri asian. Niin moni asia saattaa mennä pieleen.

Raajat raajoja vasten huulet otsalla uppoan elokuun samettimereen luistimet jalassa. Ole sinä Jeanie, minä olen Connie, lauletaan vielä kerran valaslaulu, luotetaan vieraisiin koiranpentuina, vatkataan pyllyä onnipyllyä, imeksitään sormia, näykitään varpaat, kinutaan vielä yksi pallo ennen unta. Hauleikki, laatikkoleikki, sylistäsyliinleikki, minämenenrikkileikki.

Olet ollut olemassa kaikki ne päivät kun en ole kuullut mitään sinusta. Itsestäni en osaa sanoa. On vain tämä hiljaisuus, johon revit haavasi.

Ei se ole niin kummallista. Ei se ole niin vakavaa. Sellaista sattuu monin paikoin eri puolilla maailmaa, harvoin näinkään kauniisti.

Minä rakastan sinua.