8.13.2006

Hiljaisuudesta


Transparent dove, originally uploaded by cenz.

Hiljaisuus ei koskaan jätä minua. Kiven hiljaisuus ohuella kankaalla, lepattava liina yötä vasten, hitaasti täplinä liikkuva lahottaja. Hiljaisuus pimeässä sängyssä, valon äänetön laiva purjehtimassa lauta laudalta, pölyn merimiespolska vuodenajasta toiseen.

Koskaan ei kadonnut rakkaus, eivät huuhtoutuneet liituruudut. En tarvise kuin yksinäisyyden, avoimen oven porraskäytävään, ikkunasta sisään hiipivät elämän tahdit, kasvien vaiteliaan haarautumisen. Anna minun olla ja olen säyseä enkä sano mitään, kohotan vain katseeni, tai makaan sängyssä kyljelläni. Rakkaus täyttää minut, harmaa kissa kyljessä hellii kättä ja puree sitten kipeästi, silmiin katsoen. Välillämme ei ole nimiä. Elämme ennen valoa ja pimeää, maailma on vielä yhtä kohti ojentuvaa ja ympärille sulkeutuvaa syvyyttä josta lapsi, kissa ja rakastaja näykkäisevät samalla tavalla.

Ei ole hyötyä minusta, ei sinusta, ei hiljaisuudesta. Ei ole hyötyä siitä, että olemme yksi ja sama, hahmotumme toisiamme vasten, paistamme toisistamme lävitse peitti ihon millä kankaalla tahansa. Vaatteet hapertuvat, kuosit sulautuvat vedenrajaan, jalat muuttuvat rakennuksen pylväiksi eikä ajatuksille ole kattoa. Talot kohoavat, lattiat kuivuvat, voisin kerätä iholtani sormenjälkiäsi. Ei olisi hyötyä siitäkään. Perin hyödyttömiä ovat kaikki taitoni, taito maata hiljaa kyljelläni ja koetella kaikkeutta.

Anna kynä, ja piirrän sinulle erään yön. Piirrän sen kokonaan, luonnostelen mytistyvät kudosihmiset, hitaan liukutasangon ja jään laulun teräksen alla, kuumuuden piiskan ja oksasakset vartomassa kevättä naulassaan. Me luulimme puhuvamme, leikkivämme, makaavamme sängyssä kunnon ihmisten tavoin. Mutta olemme osa syvyyttä, osa rajatonta. Et sinä liukunut minuun enkä minä sängynpäätyyn. Maailma vain oli hiljaa, mitään ei tapahtunut, korkeintaan vesi keinahteli pyörimisliikkeestä.

Niin, minulle ei kuulu yhtikäs mitään. Ei ole vatsanpeitettä, joka pysäyttäisi sinut tahtoessasi mennä. Päiväksi nostetaan kankaat eteen, maailma pitenee aamua kohden. Nimeä suunta, ja vastakohdat syntyvät. Nimeä sänky, penkki, eteinen. Kutsu minua, erota minut tästä kaikesta kunnes en enää muista, kuinka hengitetään veden alla.

Valo on leikannut linnun siivet esiin pimeästä, jokainen ihminen penkillä kirje kädessä liian raskas jumalan nostaa.