Paikantumatta

Gliding II, originally uploaded by ali khurshid.

Uutiset suolistavat paremmin päivinä, jolloin en saa kirjettä. Katselen kuvia katastrofialueilta. Huutavia kasvoja, vaitonaisia käsiä selillä ja kauloilla. Viimeksi kirjoitit ettet kestä nähdä ihmisten suutelevan. Minulla on ystävä, kerroinko jo, joka elää jatkuvalla sota-alueella?

Minä sen sijaan seuraan rakastavaisia, ripustaudun heidän eleisiinsä, jankutan syyssateista ja kirjavista tupsupipoista, räänmausta vieraassa suussa. Osun sinuun täältä saakka lumipallona, liikaa pakkasta, hajoan.

Kunpa joku valaisi päälleni kovan kiilteen, voisin pyöriä sinne saakka palavien metsien peltojen halki, en osaa lentää satelliittina pilvien takana, pääskysenä pilvissä, lennän lumipallona, tuskin koossapysyvänä. Lumi on ilmaista, sitä on paljon. Yksi pallo katoaa niitylle eikä edes koira löydä sitä vaikka kaivaa nenä lumessa, lumituisku sekoittaa kuusten järjestyksen puiden pakassa.

Ja kun putoan sadan, maa on kuivaa kovaa, jää pieni lätäkkö. Sen imeyttää helposti paidanhihaan, kulkee huomaamatta ihmisten keskellä, kieltäytyy ilmaisemasta raskautta heitellä lumipalloja tuhansien kilometrien lentoradoilleen mustaan avaraan. Kuivana kesänä sataa merivettä. Tomaatit menevät siitä mykkyräisiksi, puuvilla kuolee.

Jos jättäisin kenkäsi keskelle lätäkköä ja kävelisin pois, sanoisivatko he jälkien kadottua minun kävelleen vettä pitkin kuin ihmeissä? Vesikään ei värähtäisi, tai sitten se väistyisi, jäljelle jäisivät siniset kengät ruskean veden keskellä, lapsi vaihtaisi värit toisin päin.

Kuivuus ei paikantuisi eikä ikävä. Ja aron yllä tuoksuisi sauna, ja juna palaisi, kengät ikuisesti kesken.

Ei tanssittaisi lainkaan.