Eräs puu kuuluu maailmankaikkeuteen

Woodland Secrets, originally uploaded by Wyrd.

Et sinä sitä näe. Tai jos näetkin, on tuo näkeminen jotakin muuta kuin optista ja visuaalista näkemistä. Näet huonekaluja ja paperia, joita siitä voitaisiin tehdä. Osa tuosta paperista menee sellaisiin tuotteisiin kuin nenäliinat - ja mikä häpeä, edelleen on ihmisiä, jotka haluavat puhtaan valkoista - ja vessapaperiin.

Sinä olet sen kanssa yhtä, kuten asemansa ymmärtänyt mies on naisen ja mustarastaan kanssa. Revit muistikuvissasi sen tuohen, siitä tehtiin ennen kenkä ja laukku, nyt siihen tuikataan tuli, ja liekki on tasainen ja kirkas kuin kaukaisissa ydinräjähdysten jatkumossa mustan painottomuuden takana, kesän huikea avokätisyys muutettuna kirveellä halottavaksi ja puukolla revittäväksi. Tunnet kirveen painon, ja miten märkä halko eroaa kuivasta.

Ennustat oikein, että se roskaa portaat, eteiset ja parvekkeet. Haet lääkkeen apteekista pienessä pussissa, pussi kahisee, turvonneet silmät käyvät jälleen veden värisiksi. Syksyllä se on hetken metsänkultaa.

Joku vei sen juurelle pihkamaidon, pitämyspuun itku miltei lakaisi pihaa, imi voiman istutuksista. Lapset parkuivat, jäivät henkiin tai kuolivat. Siihen aikaan kuolemista ei protestoitu. Puuta ei kiinnostanut, sillä oli hommia kantarellin ja mustarouskun sienirihmastojen kanssa.

Mutta yhtä te olitte, saman valon lainaa. Ehkä sinä näitkin sen, mutta ennen kaikkea kuulit, se vihmoi ikkunaan sateen kanssa, sen pitkät riippuvat lehtolaahukset heiluivat myrskyä, puukiipijä liikkui siinä, tuo elävä ammoinen oksanhanka. Se ei tapaillut nimeä, ilmoittanut puun eroavan siinä elävistä kuorieläimistä, pienistä mustista kipittäväjalkaisista makupaloista.

Ja jos sinulle annettaisiin nyt valkea arkki, jonkun sen sukulaisen ylösnoussut ruumis, ja sanottaisiin, että piirrä se puu, mitä sinä piirtäisit? Piirtäisitkö lainkaan, kirjoittaisitko sanan kietoutuvan puun ympärille kuin hupun? Valo ei kietoudu sillä lailla, voisit huomauttaa, valo tuottaa varjoja. Tarkastelisitko puuta mieluummin sermin vai suurennuslasin lävitse?

Kuinka piirtää lehtivihreän lähentymisen ja loitontumisen leikki, talvessa piileksivät aikeet? Kuinka suhtautua nimeen, johon on syntynyt ja kasvanut, tunteeseen, ettei mikään muu nimi tuolle sopisikaan? Miksi kirjoittaa tuo nimi? Jos joku ei ole sitä kuullut, ei se hänessä tuoksu kuivuville vastoille varjoseinustalla eikä lehdille, jotka varoen pyyhitään viinihaperoiden lakeista. Ja jos hän on sen kuullut, hänelle ei tarvitse kirjoittaa sitä.

Häneen on muutenkin kirjottu tuo hahmo. Metsä ja sen alueen suurlähettiläs kulottuneen nurmen reunassa, yksin ilmaa lakaisten. Kuinka se syökään sanansa, kieltäytyy olemasta yksi monista, kuten kaikki nimetty on. Mutta kuinka taitavasti se onkaan moni yhdestä, samasta valon lainasta, siitä joka jatkaa valoa silloinkin kuin emme enää syyskuulta ja kiertoliikkeeltä sitä näe.

Sen juuressa sinisimmät, ennen pimeää.