2.02.2007

Sulkemisaika

Puuta ovat lohkeilleet siipesi, vartalosi hengityksen sarana. Hilseilet lateksisuomua. Odota.

Kuka sanoi, että portti pitää avata? Väkijoukko on hajaantunut puiden väliin. Olisi edes lunta, heidät näkisi mustina haarokkaina. Ihan hyvä, että portti on auki, tähdet putoavat. Maahan pudonneet kiillotetaan ja kiinnitetään erilaisiin metalleihin ja niiden avulla korviin.

Ne eivät humise avaruutta eivätkä merta.

Kiveähän ne vain, samaa avaruuskiveä kuin muruisa maa puiden juuressa tai ne keot, joita on koottu vanhojen peltojen keskelle paholaisten saariksi. Ne puskevat leppää tai sypressiä, mitä missäkin maassa, mutta jos vesi nousisi, kivet vierisivät toisaalle.

Vesi nousisi, maa laskeutuisi, tähdet pidättäisivät ilmaa keuhkoissa, kyljen kaaret eivät liikahtaisi.

Portti ruostuisi kiinni, maatuisi punaiseksi pölyksi. Kun sormen työntäisi suuhun ja koskisi sillä pölyä, saisi hetkeksi kyvyn piirtää välineittä. Mutta tämä kuvitelmista.

Kuinka aiot saada vieraat ulos? Houkutellako heitä pullealla melonilla vai särmänahkaisella ananaksella? Mitä teetkin, älä työnnä veitseä kuoren läpi.

Kaikki täällä on pakkasvaurioitunutta.