Lakkaan nousemasta laskemasta lihaksina, muutun ruo'onvihreäksi kahinaksi. Kiireetön kellastumista edeltävien päivien putki kohti pimeintä johtaa jokaisen harventumani läpi. Kädet lakaisevat minua sivuun, jalat puhkovat polkua, kulkija hajamielisesti lyhyttä sävelmää ymm-mm, ymm-mmm-mmm, se katoaa puiden ja kivien väliin. Meri nuolee kylmiä sydämiä, houkuttaa lapset sisäänsä. Vesi muistaa jään.

Älä poimi täältä taskuusi, älä mieleesi. Tyhjinä heijaavat kohokkien palkeet, kukin kiskaissut universumia sisäänsä mittansa verran. Kun sen laittaa kohtaamaan otsaluun, kudos repeää.

Mutaa tarttuu kenkiin, kengittä jalat käyvät kavioiksi. Merirakkojen kraaterit ammottavat kuivanneina, sifonkihuivit muuttuvat kuivalihaksi. Suola ei kimmellä, se sekoittuu vedenkiertoon, morsinko sen kestää, morsinko ja kohokki ja ruoko, karhunputken ja virmajuuren ryytien pöheikkö, rantaan hiipivät lepät, veripuut.

Hankaan jäseniäni vastakkain, vielä on kesää, kiireetön. Tiira putoaa, pilvikeihäs. Hameeni hulmuaa, olen pelkkää helmaa, yhtä vuorikangasta koleaan saakka. Koleassa kangas jähmettyy pelosta, kylmä työntyy syvemmäs. Kädet jakavat kahden puolen, jalat katkaisevat korsia.

Meri vaikenee, kivet piiloutuvat, puut riisuuvat surupukujen päältä lehtiplyymit. Kevyttä on pilvien pöyhimä vesi, se viimeistelee vuodenajan. Kaupungin kajo sammuttaa auringot, irronnut nivel rullaa vaakasuoraa valkokangasta, ei vielä kiirettä, ymm-mm, ymm-mm-mm.

Kivet keräävät kylmää ja lämmintä.