3.25.2009

Kissojen patjalla, taas


Cat as tombstone
Originally uploaded by Juror8
Vilu ei kysy lupaa. Eikä väsymys. Kun makaan peiton alla, kissa kävelee eteeni ja alkaa pestä lakanaa. Sen silmät suipistuvat viiruiksi, vaaleanpunainen kieli raastaa sinistä kangasta. Kosketan kissaa, se lopettaa ja katsoo minua hetken. Koetan nähdä, onko lakanassa jotakin. Sitten kissa laskee kielensä samaan kohtaan ja latkuttaa latkuttamistaan.

Kauanko menee ennen kuin kangas kuluu puhki? Rapusta kuuluu ääniä, joukko miehiä puhuu. Kissa pysähtyy kokonaisvaltaisesti, kieli puolivälissä ulos suusta, puolivälissä koskettamassa lakanaa, sen silmät avautuvat suuriksi, vain silmät liikkuvat eläimessä. Sitten se jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mies nauraa. Kissa pysähtyy taas, silmät ruuvautuvat auki kuin valotusaukot. Katson sitä, mietin, tunnenko samalla tavalla. Mitä tapahtuu minussa kun makaan näin tai kun kävelen. Missä vaiheessa lakkaan kutsumasta itseäni sillä nimellä kuin toiset, missä vaiheessa olen palelua ja ihmetystä ja pelkoa, missä vaiheessa unohdan oven olevan lukossa.

Pestyään lakanaa kissa alkaa pestä kasvojaan. Sen kieli nihkeyttää käpälänsyrjän, joka pyyhkii kasvoja määrätietoisin vedoin. Kissa on saanut täällä elämänhalunsa takaisin ja minä menetän omaani hengitys hengitykseltä. Laskeudun erämaahan, koska haluan ulkoisen muistuttavan sisintä. En ole kyennut verhoihin vuosikausiin. Vihaan sohvia, televisioita, sohvapöytiä. Lattialla on jumppa-alusta, sen päällä on mahdollista olla pitkään venytyksissä luiden kivistämättä.

Lakanat, kissat ja ihmiset tusinatavaraa, ilman tunnisteita.