7.18.2009

Pilkukkaaseen varjoon, raidalliseen varjoon, auringon siivilöityyn venymään. Se on vaarallinen, se on minun alueeni. Kuljen siinä, hengitän, heilutan käsiä. Näen hahmoja. Joillakin niistä on katse, ripsivarjot.

Vaarallinen alue, mutta ei niin vaarallinen kuin sisävarjon ehdottomuus, äitien varjot lasten kasvoilla, nimiä ja määrittelyitä suoltava kieli, kieli joka on unohtanut tapailun ja la la lan, lualu nuin ja sylilinnun. Kirottuja ovat talot, kaupunki täynnä taloja. Taloissa ihmiset, ihmisillä kädet ja jalat, jaloissa kengät, kädessä simpukka kurtistuneine ja hiekkaisine sydämineen. Käpertyneet ihmiset, joiden kuivaan tuli tarttuu ennen kuin sormet palavat. Räikeän valoisat kadut, suojattomat puistot, satojen metrien päähän näkyvät eleet.

Eleet joita ei väritä hiljaisuus, kesto. Jotka iskeytyvät tajuntaan ja nimeytyvät.

Katselen ylöspäin, huojun aurinkoa ja pilviä, etenen. Tunnenimikkeet menettävät voimansa. Kulku tarttuu lantioon, keinuttaa maailmaa, huuhtoo kadunkulmia ja irtoroskaa kaupungissa, johon ei voi palata kahdesti.

Arvaan tien sängyn luo ja riisuudun ja ojennun suoraksi peiton alle. Kasvien läpi pilkullinen valo iskeytyy lattiaan ja hakkaa sen suoruutta äkäisin nyrkein. Tämä saattaa olla asunto, mutta koti rakentuu nikama nikamalta, luin ja nivelin ja pehmytkudoksin, kehrää päivästä itselleen pesän ja tuijottaa siitä nimettömänä ja kykenemättömänä ylittämään yhtään etäisyyttä muuten kuin kuvitelmin erilaisista järjestyksistä, erilaisista varjojen ja valojen lajeista ja sitten herpoaa tajuun hetkestä, joka on pidempi kuin seuraavat yksitoista kuukautta, hetkestä, johon ei voi takertua, joka solahtaa kuin keho peiton alle tai puiden välistä tai viileään veteen, nimien alta ja ulottumattomiin, hämmästykseen.

Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , ,