Kirpeä aamu
Ja aamuisin jo kuura, turvaliivimiehet kasvihuoneen risteyksessä. Nopeasti kuluvat useat vuodet, yö venyy kolmeen saakka, laavasydäminen pallo viuhuu läpi mustan tyhjän ja pyörän keskiö raksuttaa, alamäkisydän, älä pelkää. Minne kaikkialle vauhti kantaakin, keskity istuinluihin satulassa, kuuraan nurmella, vaahteroiden varovaisiin lupauksiin syksystä. Aurinko leikkii meillä aikansa, pimeä aikansa, samanlaisia ovat niiden leikit, käsipunoksisia. Aamut samentuvat illoiksi eivätkä kysymykset löydä vastauksiaan, eivät ehkä sanojaankaan.
Jos ohjaa painoavuin, pitäisi kenties tankoa kutsua lepotangoksi. Kenties silloin satula olisikin ohjaussatula, sillä ei istuminen levoksi taivu.
Ja jarrut, niihin on syytä olla kajoamatta, liukas iskee vasta kun pyörä hidastuu ja kitkan puuttuminen on mahdollista huomata. Jos painopiste pysyy kantopisteen päällä ja antaa mennä, kehrää vauhti yhä kovemmin eikä mitään tapahdu, ehtii nähdä ruusujen terälehtien hehkuvan pinkin ja kysyä mieleltään, miksi ne eivät huurru, ovatko ne jo niin ylhäällä, ja eläviä, ehkä, sillä ylempänä tuulilaseissa näkyy jään kiteitä ja alempana ruoho on vanhentunut yhdessä yössä.
Jos ohjaa painoavuin, pitäisi kenties tankoa kutsua lepotangoksi. Kenties silloin satula olisikin ohjaussatula, sillä ei istuminen levoksi taivu.
Ja jarrut, niihin on syytä olla kajoamatta, liukas iskee vasta kun pyörä hidastuu ja kitkan puuttuminen on mahdollista huomata. Jos painopiste pysyy kantopisteen päällä ja antaa mennä, kehrää vauhti yhä kovemmin eikä mitään tapahdu, ehtii nähdä ruusujen terälehtien hehkuvan pinkin ja kysyä mieleltään, miksi ne eivät huurru, ovatko ne jo niin ylhäällä, ja eläviä, ehkä, sillä ylempänä tuulilaseissa näkyy jään kiteitä ja alempana ruoho on vanhentunut yhdessä yössä.
posted by Veloena at 10/10/2009
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home