1.12.2010

Neljät polvinivelet liikkuvat. Lumpiot jänteiden sisällä tukevoittavat reiden ja säären luiset tukirangat linjaan, lanneselkäkalvo venyy äärimmilleen. Luomet ovat kiinni, tuskin värisevät, pupilli siellä alla liikkuu, linjaa erilaisia jäseniä ja rasvakertymiä, hengitämme samaa ilmaa, mutta olet kaukana, enkä tiedä missä tai kenen kanssa. Kätesi eivät lepää isoilla sarvennoisillani, nämä eivät ole minun säärikarvojani, tämä merkityksetön äännähdys nousee jonkun toisen nielusta.

Myöhemmin setvin sormin hiuksia, mietin takkujen alkuperää. Jos nämä olivat jonkun toisen hiukset, miksi takku on tässä. Nämä ovat sormeni, siitä olen melko varma. Tuossa on haava, jonka veitsi viilsi, kun pilkoin porkkanan. Luulin, että ne silittivät sinua niskan ja hiusten rajalta, mutta ehkä erehdyin. Ehkä kärsivällisyys ja surumielisyys ja muistotkin liittyvät johonkuhun toiseen, koskevat jotakuta toista.

Kiintymyksen kulunut ja likainen vaate lyhistyy lattialle ilman kehon tukea. Joku istuu vessanpöntöllä alaraajat syliin kerättynä ja itkeä vihmoo polvenseutuun. Esineet nimeytyvät itsestään ja asiat tapahtuvat. Kellon luku vaihtuu kenenkään katsomatta. Tulee ilta ja unet väistyvät, ja nimeämätön ja paikantumaton kävelee sanojen proteesein huoneesta toiseen, monistaa yksinäisyyttä itkettyneen ja säröytyvän kehon lähettyvillä.

Tunnisteet: , ,

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Mahtavaa kerrontaa, kauhea tarina, valhe itselle, väkivallan uhrille? Sinulla on aseesi, sanoilla tapahtumien kuromisen taito.

10:21 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home