Hyperborea

Suurkaupunkivaltion lipun varjo paukkuu ja heittelehtii syreenien kaljuilla oksilla. On niin läpikuultavaa, että näkee muovipussin riekaleen, joka ylittää kadun luikerrellen. Siitä jää tuskin varjoa, ja mieli ohjautuu reittialuksen varmuudella kohti varjoja, kuvajaisia, puutteita ja reikiä. Sitä mikä on epävarmaa ja köyntelevää.

Matkaan kauemmas, muutaman kilometrin pohjoiseen. Tuuli narauttaa puun. Puuskittainen valo laskeutuu hyperboreaaliseen metsään. Kutsumme sen havaintoja keväisiksi päiviksi, tai jos puhutaan ajasta ennen lounasta, aamuiksi.