Jospa ponnistamisen sijaan ponnahtaisi. Dzjonggg. Tuskin jännittäisi, ajattelisi vain pituuden. Ja ilma olisi vesien välissä, kevyempi vastus. Yhtä aikaa solahtaisivat altaisiin tytöt, delfiinit. Ja avaimenrengas lyö kaidetta, nilkat kiertyvät vedestä ylös uteliaina ruuveina.

Päät veden alla, pidätellen kuplivaa huutoa.

Torneihin kiipeävät, ponnahtakaa! Te ette etene yhtäjalkaa, te putoatte, läjähdätte. Haluatte sen näyttävän uskaliaalta ja vaikealta. Mutta se ei näytä taikuudelta, ei alkuunkaan, ei allasnisäkkyydeltä. Uhma ja lumo eivät mahdu samaan eleeseen.

Nilkkojen periskoopit painuvat takaisin veden sisään. Jokin aamu ne eivät tottele, kulumat kieltäytyvät sietämästä niille kirjoitettuja kenkiä.

On opeteltava hetkuttamaan maan lautaa, lennättämään ajatuksiaan. On tahdottava dzjonggg, tehtävä niin. Jos tämä ei ole kehoni, minun ei tarvitse kantaa sen painoa. Onhan maa, ja vesi, ja ilma. Ja ajatus, tulitikkuleikki. Että ponnahtaisi ponnistamatta, silkasta päivästä.