8.04.2011

Katsohan, Jeanie. Nämä ovat koteloita. Ei, älä haaveilekaan siivoamisesta nyt kun täällä on niitä. Anna niiden jäädä ovenkarmeihin ja talviliinojen laskoksiin. Äläkä leikkaa minttuja ennen kuin ne kukkivat. Sillä minä tahdon perhospyörteeseen.

Jeanie, oletko koskaan kyykistynyt keskelle perhospyörrettä? Se käy helposti silloin kun olo on jo hieman raskas kesän loppumisesta ja samalla ilon heläykset tulevat kuuluvammiksi, koska niin moni palko ja hedelmä hahmottuu epäilyistä huolimatta. Ei tarvitse kuin käydä keskelle minttuja ja notkistaa alaraajojen suuria niveliä. Perhoset hoitavat lopun. Ne etenevät suoremmin, loogisemmin kuin me. Ne käyvät läpi täydellisen muodonvaihdoksen. Munasta tulee aina toukka, toukasta kotelo ja kotelosta se minkä näemme, kuva aikuisesta. Ja kun kyykistyt, nuo kuvat lepattavat ympäriinsä värikkäinä ja lähes kaksiulotteisina.

Niin, arvaan, mitä seuraavaksi voisit kirahtaa. Loogisemmin, kyseenalaistaisit. Eiväthän ne edes ajattele.

Mutta ehkä se onkin koko asian ydin. Siksi juuri ne etenevät tavalla, joka miellyttäisi niiden vanhempia, jos ne puolestaan vaivautuisivat ajattelemaan. Mutta tiedämmehän me vanhemmat, joten unohdetaan tämä kyhäelmä. Niin, ehkä sittenkin geenit tanssivat ja se on helppo hahmottaa etenemiseksi.

Jeanie, olen lukenut eräästä painavasta ja etäisesti metsänpohjan hajuisesta kirjasta ajatuksen ajasta. Että naisten aika olisi kaarella, kulkisi ympyrää huoneissa raahaten pölyhuiskaa ja kastelukannua ja tarkastaen nuppuja ja tuholaisia, siinä missä miesten aika etenisi lineaarisesti päämäärien ja uusien päämäärien saavuttamisessa. Sanonpa vain Jeanie rakas että nämä meidän perhosemme ne vasta lineaarisia ovatkin. Paljon, paljon luotettavampia kuin yksikään mies, meistä naisista nyt puhumattakaan.

Niin että ole hyvä ja jätä kotelot silleen.
Ei niistä tule toukkia, jotka söisivät sohvasi. Enemmän olisin huolissani jostakin aivan muusta. Siitä, miten siiville käy, kun niitä käyttää pölyhuiskana, esimerkiksi. Kun siivet on tuhottu pala palalta, mitä ihmettä jää jäljelle? Toukka vai kotelo? Selvä se, ettei silloin ainakaan voi pyörteillä minttujen päällä.

Lakkaa ajattelemasta niin kovasti. Lopeta sen pölyisen kiinteistön siivoaminen. Tanssi.

Niin minäkin teen. Silloinkin kun epäilen, ettei kukaan näe sitä kotelolta tai toukanruumiiltani. Tarvitaan vain oikea musiikki eikä kukaan ole selvillä siitä, mitä vaihetta elän ja mihin seuraavaksi kuoriudun tai kääriydyn.

Connie

Tunnisteet: , , , ,