Jos tapaisimme penkin luona

Bird Bench, originally uploaded by Spunfunkster.

On mentävä kamelioiden luokse, pitsiseen arkkitehtuuriin, kuljettava yhdeltä toiselle, laulettava äänenavausta. Annettava auringon kutittaa sanoitta vihreää.

Tiedän kuka oli luonasi unessa, kirjoittaa vuokraemäntä. Tunsi jalanjäljet lumessa. Muttei tiennyt mitä se merkitsee, että kyyhkyset seuraavat minua ja että kotiin tullessani naakat tulevat mustana parvena koivuihin toisesta suunnasta. Haihdu ilmaan, huutavat, ala yhdeksi meistä mustista.

En ole varma, satoiko lumi nukkuessani vai jo ennen kuin nukahdin. Ja miksi lumi satoi katon ja kerrosten läpi ja kinostui kellariin. Ehkä siksi, että eteisessä on niin kylmä. Ehkä siksi, että silmissäni on tila sille.

On kuviteltava kevät jos ei muuten.

Riisun punaisen takkini. Nostelen hitaasti koirista tykötarpeet kaappiin. Isoäiti, en tullut tänäänkään. En ehtinyt mustaa metsästä etsiessäni. Työnnän sormia hiuksiini, tapailen ilmelihaksia. On pysyttävä valmiina pakenemaan.

Penkit ja kyyhkyset ovat toisille. Jos tapaisimmekin penkin luona, kyyhkyset hyppäisivät ilmaan ja säikähtäisin varjoja ja siipien ääntä ja juoksisin jo, revähtäisin välimeren huoneen halki, lummepuun alitse ja karppilammikon ohi.

Hyvästi, huutaisin karpeille. Jokin päivä tekin vielä karkaatte!

Vielä on yö, en mene. Kaivan lattian lävitse toistakin kuoppaa jos musta koira tulisi luo. Kavioni ovat käyneet kuopimisesta pyöreiksi, pystyssä pysyminen on hankalaa ellei etene kitkaa nopeammin. Käteni eivät ulotu kintereisiin, sieltä kutiaa.

Näethän nyt - vaikka tulisinkin penkin luokse, kuinka sille istuisin? Olen juossut liian monien maneesien hämärää ja metsien puunpilkkuja, jotta voisin leikata kavioni irti ja nyrhiä jalantynkiin kynsisaksin varpaantapaiset.

Ja vaikka saapuisin, olisin kuusijalkainen ja selkäni olisi laukkaa-aaltoava ja kyyhkyset istahtaisivat selkääni ja laulaisivat ja kuhertelisivat siellä koko päivän vuodenajoille kuuroina. Kirjoisin tarinoita äitien sanoista ja teoista kyyhkysinä peltikatoilla ja sisäpihoilla, pyykkinaruilla ja monumenteilla. Kai itkisin. Olisin onneton. Maalaisin vaivihkaa korjauslakalla järjestyssäännöistä kiellon lintujen ruokkimisesta.

Niistä asioista en tiedä enää mitään. Ne ovat toisten lakien alisten eläinten. Minä puhun suoraan kuulle. Silmäilen lasit kaappiin, liinan takaisin laskoksille, kiellän linnut unistani.

Kutsun mustaa koiraa villityin sanoin ja vihellyksin. Miksi ne mainittiin, jos niitä ei saisi lausua. Ne kolme sanaa, kielletyt, kurkkua pakottavat sanat. Sanon ne uudestaan ja uudestaan. Unessa käyn niiden kanssa penkille ja huomaan penkin kasvaessa kulkevani pystysuoraan ja ääneti ja lintujen pelkäävän.