2.20.2006

Rakas Jeanie, anteeksi pitkä kirje


DSC_0855.jpg, originally uploaded by Fett.

Jeanie Jeanie, olen tänään ollut pulkkamäessä. Pulkkamäki ja keinu ovat aivan liian vähän aikuisten mielessä. Sitä mieltä minä olen, vaikkei kysytäkään. Jossain vaiheessa aikuiset kadottavat nousemisen, laskemisen, kierimisen ja hyppimisen ilon ja keskittyvät sukuelimiinsä. Kyllähän sen arvaa mitä siitä seuraa! Onneksi me tiedämme paremmin.

Yksikin päivä löysin kadulta hylätyn sinisen pulkan jonka kyljessä oli reikä. Kun kuljin samaa katua takaisin muutama tunti myöhemmin, pulkka oli kadonnut.

Tuli mieleen yksi kertomus, tiedät kyllä mikä niistä rei'itetyistä feenikslinnuista. Ettei usko, ellei saa työntää sormiaan haavasta sisään. Pystyisikö siihen oikeasti? Mitä luulet, palaisivatko sormet, sehän on juuri temmattu tulesta?

Vaikka toisaalta, jos se kytisi, sen veri olisi varmaan koaguloitunut. Mutta ei maailma ole sillä tavalla looginen silloin kun tulee emergenssi ja näkee jotakin ihmeellistä. Esimerkiksi kun lukee jonkun runon josta on nähnyt unta jo vuosikaudet.

Käykö sinulle ikinä sillä tavalla?

Tänään mietin ylämäkeen tampatessani, kuinka erilaisia ihmiset ovat. Se, mikä on toiselle itsestäänselvyys, on toiselle se runo unesta. Mietin kanssa sitä, että minulle se on usein uni runosta ja että sen unen jälkeen kirjoitan sinulle mutten runoa vaan kirjeen. Että äkkiä tajuaa kuka ja mikä on ja tahtoisi päästää pulkannarusta ja pysähtyä ja. Että lumella olisi kaikkea mitä sillä ei voi olla. Tähtisumua ja valkeus.

Jeanie, nyt minä viheltelen.

Jos alan selittää laivoista, jotka välillä katoavat silmän välttäessä, ne vain teeskentelevät hidasliikkeisiä ja väijyvät katoamisaikeissaan oikeasti koko ajan hetkeä, jolloin Connie-parkasi räpäyttää silmiään, en ole uskaltanut enää viikkokausiin ja siltä kyllä tuntuukin, jos alan selittää laivoista, tiedät kyllä mistä on kyse.

Minä tahtoisin tanssia mutta se on vähäsen vaikeaa kun sinun jaloissasi on luistimet ja samoin omissani ja sijaitsemme niin etäällä, enkä ole ikinä oppinut sirklaamaan taaksepäin ja ylämäkeen on turkasen vaikeaa liukua sulokkaasti toinen jalka pään yläpuolella, selkä kaarella. Ehkä laivalla pääsisin luoksesi, en ole kysynyt, tuossahan se seisoisi portaiden juurella, mutta en ole tullut kysyneeksi. Tahtoisin tanssia, koska on tanssittava. Ehkä sommittelen tanssin, jossa ei sirklata taaksepäin.

Kun tulee keväämpi, pulkkamäki katoaa ja putoan jään läpi joka tapauksessa ellen sitten ole juuri sillä hetkellä lounastauolla. Jos niin sattuu niin voin ihan yhtä hyvin riisua luistimet ja mennä ulos paljain jaloin ja pian onkin jo kesä. Kesällä tämä on ihan toinen kaupunki.

Jeanie. Muistatko sen tunteen kun on pakko mennä koska äiti muuten huolestuu? Sen vetkuttelun kadunsyrjässä, jutun jatkamisen ja sitten maleksimisen kotiin, tunteen että elämä haaskaantuu tylsiin kuuden päivällisiin ja sohvalla istumiseen. Kun oikeasti voisi laskea mäkeä aamuun saakka ja puhua ja kikattaa ja kirkua ja ehkä uskaltaisi mennä siitä jäämäestäkin vaikka tietää että päätyisi vatsalleen koirankusemiin valleihin. Että tahtoisi kääntyä takaisin ja jättää nilkkoja kolhivan pulkan ja karata pois sanasta pitää.

Mutta ei ole paikkaa karata. Luistimet jalassa on hidas juosta. Kadut olisivat jäässä luistella mutta joku ääliö on hiekoittanut ne. Jeanie, minun on sinua ikävä. Äiti sanoo kyllä että voimme leikkiä joku toinen päivä mutta sinä tiedät ettei se ole yhtään sama asia.

Sinun, Connie

ps. Hauskinta pulkkamäessä on kun hyppyristä töyssähtäessä kuulee korvarenkaisiin kiinnitettyjen pienten tiukujen helähtävän. Ei maahan iskeytyessä, vaan kaaren korkeimmalla kohdalla, kun painovoima äkkiä kiskaisee vatsanpohjaa kohti hankea.