Seison laiturilla odotan
laivaa junaa jotakin joka kykenee ylittämään kohoilevan pinnan

Horisonttiin saakka nousua laskua
meren vrittit pohjavirrat graniittipylväät
kalaparvien leimahdukset konstellaatiosta toiseen
tähdet vaihtavat jalkaa valuvat menneisyyttä tyhjään

Ei ole kenenkään syy ettei kulkupeli saavu
eikä kukaan jalan vastarannalta
odotin puolessa välin, voisin sanoa
vaan kun tämä ei ole silta vaan laituri
eikä kukaan ole valmis, on syynsä

liian ryhdikkäät talvitakit, esimerkiksi,
ruumisarkut jotka pysäyttävät lähestymiseleen,
niskan hienoinen jännittyminen oven avautuessa,'
varaus toisenlaiseen tulevaisuuteen
sinä et ole se, sanoo koko keho ja tottelen

Seison
Odotan

Tähtien konstellaatio tanssii
päättelen tämänkin ajatuksen, on syitä
monia syitä, voi tuulla liikaa, saattaa sataa
ajatukset saattavat karata toisaalle
ja varata hengityksen viimeisen vuoron

Tyven tyven

Ei hätää

Herään ennen raitiovaunuja
muistan laiturin laituriksi, en sillaksi
käyn syvälle veteen, paljastan kaloille vatsan
ei vuoroa ei lippua ei puhuttavaa
herään pitkästä unesta joka ei ole edes omani

Taivas oli sähkönsininen mutta kuun näölle en keksinyt väriä. Kuu vaani metsän tupsujen takaa, huvipuiston yllä, heijasi kirkkaassa ja sävytti pilvien vanat. Sitten se tuli kutsumatta, väri tai väritelmä tai valonkappale: peilistä heijastuva lämmin kaukainen ydinräjähdysten sarja. Lävistin pimeät puiden keskittymät ja ylitin vilkkaat liikenneväylät ainoat heijastimeni tukahduksissa säärystinten alla.

polkumylly
rukousmylly
rukki

ka kurr
herätyseläin
harmaa pehmeys
leipoo virtsarakkoa hädäksi
akupunktoi rintalastaan
varnimistähdet

katsoo vertaistaan
hyvää huomenta
kello vielä nukkuu

me hyrisemme
ilon hahtuvalangan
aamun ensimmäiseksi mielteeksi
ja pysymme näin

kunnes kaikki muuttuu