eikä ilosi koskaan niin loitonnut, ettenkö kuulisi sitä raskaan, kalvakan hengityksesi takaa
se vain sujautti jalkansa vaimentaviin töppösiin ettei marrasmaa kylmettäisi
katseli äänestä palokärjet ja haavanlehtien mustat aukot maisemassa

mitenkä unohtaa alkukuva, sanan tukirakenne
teutaroiva nauru jonka taipuisa kätesi piirsi kauan sitten hämärään huoneeseen

polkumylly
rukousmylly
rukki

ka kurr
herätyseläin
harmaa pehmeys
leipoo virtsarakkoa hädäksi
akupunktoi rintalastaan
varnimistähdet

katsoo vertaistaan
hyvää huomenta
kello vielä nukkuu

me hyrisemme
ilon hahtuvalangan
aamun ensimmäiseksi mielteeksi
ja pysymme näin

kunnes kaikki muuttuu